Migreeniä levolla

Migreeni on ollut pysyvä vieras luonani viimeiset puolitoista viikkoa  😥

Tänään oli ensimmäinen KOKONAINEN työpäivä!!!  😀

Viime viikko meni lähes kokonaan sairaslomalla. Torstaina koitin töissä, yhden jälkeen palasin maitojunalla kotiin, paha migreenikohtaus jo päällä.

Lääkärissä olen käynyt tämän migreenin tiimoilta kaksi kertaa. Aika vähäistä on apu mitä voi ottaa -> LEPOA ja PANODOLIA  🙄

Jokainen jolla on joskus migreeni ollut, voi kuvitella kuinka paljon Panadol auttaa migreeniin! Mutta ei voi minkään. En ala vauvan turvallisuudella leikkimään. Sumatriptaani Pitäisi olla turvallista alkuraskaudessa jos kerrat jäävät alle 4:n, mutta sekin on sanalla PITÄISI. Ja mistä ne on tuon luvun repineet, sanoi lääkärikin  🙄

 

Mietityttää vain, miten tuo jatkuva migreeni vaikuttaa masupapuun?

 

Levätty on, koko viime viikko. Harmi kun pojalla oli hiihtolomakin, eikä musta ollut mihinkään  🙁 Onneksi se keksi itselleen tekemistä sitten muuten  🙂

 

Muuten on raskauden suhteen ollut aika samanlaista kun alusta asti…pahaa oloa (kuvottava/etova olo) joka pahenee kun on nälkä, ja on välillä todella voimakasta (sellaista että miettii kuumeisesti missä on lähin joku paikka mihin voi oksettaa). Nälkähän on KOKO AJAN!!! Mutta ruoka ei oikein maistu. Olen ollut itselleni nyt armollinen, ja syönyt sitä mikä on tuntunut hyvältä. Kaikkea suolaista tekee mieli, onneksi myös kaikkea raikasta. Ruokatottumukset onkin heittäneet häränpyllyä, ja puolisolla on hauskaa kun keksin koko ajan uusia juttuja mitä haluan syödä (ennen kun pyörittiin siellä karkki/jätski-linjalla, nyt on ihan vastakohtia). Makeaa en halua ollenkaan, mikä on todella outoa! Oli aika olo viikonloppuna kun en syönyt JÄTSKIÄ (yleensä väh.1paketti!) enkä ainuttakaan karkkia  😯

Tissit senkun tuntuu kasvavan (mutta uusia rintsikoita en vaan saa hankittua, huoh!) ja ovat kipeenä.

Mahakin ikävä kyllä on jo sen näkönen kuin oisi pitemmälläkin jo, vaikka vasta 8.viikolla mennään. Turvotus on siis tosi kiva!

Repäisykipuja tuli viime viikolla ihan hirveesti. Joka kerta kuin kääntyi sängyssä, aivasti, yskäsi, nousi äkkiä tms.

Lisäksi ihmeellisiä alavatsakipuja, oisko niitä kohdun kasvukipuja? Välillä aika koviakin. Säikäyttää. Menevät kyllä nopeasti ohi, sitten taas seuraavassa hetkessä voi tuntua minuutin verran ja loppuu taas.

Väsymys on nyt vallannut. Yöunet olisi helposti 12tuntisia. Päivälläkin nukuttais, olen vaan koittanut hillitä sitä, etten sitten iltaisin kukkuis niin myöhään.

Tänään nukahdin työpäivän jälkeen, mutta sille nyt ei mahtanut mitään. Eka työpäivä yli viikkoon, herätys kuudelta, onhan se rankkaa tässä tilanteessa!  😀

Kaikenkaikkiaan ihan hyvin selviää oireiden kanssa, vaikka ne pitää kyllä raskauden mielessä koko ajan.

 

 

Ensimmäinen neuvola, check! ..Elämää raskauden kanssa..

Ensimmäisen neuvolankin sain varattua 🙂 Aika pitkälle meni! Maaliskuun puoleenväliin  🙄  Oon silloin 10.viikolla jo!

No kai ne tietää mitä ne tekee 🙂

Netissä pitää täyttää jotain kaavakkeita, ja AUDIT-kysely.. se onkin helppo kaavake, tyhjää täynnä kun en käytä alkoholia ollenkaan  😆

 

Ei se täti puhelimessa sanonu mitään että tuleeko puoliso mukaan eka käynnille?? Kuunnellaanko siellä sydänääniä?? Vai pelkästäänkö jutellaan ja täytellään lippua ja lappua  😆

 

Raskausoireistoa kyllä jo sen verran päivittäin, ettei voi vahingossakaan unohtua hetkeksikään että on raskaana. Koko ajan on huono-olo  😕  etoo ja vatsaa velloo. Lisäksi kaikenmaailman kummalliset hajut käy nenään ja tekee pahaa. Ei suinkaan sellaset normaalit inhottavat hajut, kuten kakka tms. vaan ihan oudot asiat, kuten ruoan tuoksut naapurista, karkkien haju saa vatsan vellomaan ylös alasin ym.

Tissit kasvaa ja on niin maan pirun kipeet! Aina kun luulen ettei ne VOI tämän kipeämmäksi tulla, niin KYLLÄ voi!!  😆   🙄  Täytyy mennä hankkimaan uusia liivejä, kun ei noihin omiin sulloutuminen enää ole kauhean hauskaa. Vaikka toisaalta olen myös hieman mielissäni siitä, että kerrankin mulla ON rinnat  😎

 

Oire mistä oon eniten huolissani, on jatkuva, joka aamuinen PÄÄNSÄRKY. Joka jumalan aamu herään pää kipeänä, toisina päivinä se helpottaa kahvilla (sekin vielä menee just ja just alas) toisina päivinä jatkuu pitkin päivää ja yltyy, niinkuin tänään, sellaseksi migreenin tyyppiseksi toispuoleiseksi säryksi  😳 Mulla se asettuu aina toisen silmän taakse, normaalistikin.

Onkohan ihan normaalia raskauteen kuuluvaa, vai pitäiskö huolestua?!

 

Clearblue digital

Tein tuosta plussatestistä vielä uuden testin 2päivän päästä (koska tää tuntuu niin käsittämättömältä!) ja siinä testiviiva oli vahvempi kuin kontrolliviiva  😀

Mutta siinä alareunassa oli joku valkonen rantu, koko sen testin läpi (eli vissiin joku maanantai kappale??) Se jäi vaivaamaan jotenkin ihan kauheesti, vaikka puoliso yritti tolkuttaa että eiköhän ne viivojen vahvuudet ole se mikä merkitsee!

Ostin sitten vielä cb:n digin ja tein sen seuraavana aamuna.

 

Järkytys oli todella suuri kun siihen pärähti 3+ !!!  😯  Eli että hedelmöitys olisi tapahtunut yli kolme viikkoa sitten, jolloin raskaus olisi 5+ viikolla  😯

Meidän tapauksessa yritys päivät on tarkalleen tiedossa, ei siis VOI olla YLI kolme viikkoa sitten!! Ellei ole just tasan sinä ekana yrityspäivänä hedelmöittynyt. Mulla oli ovis kylläkin vasta seuraavana päivänä. Eli mitä hittoo????

 

Voihan korkealle hcg-tasolle olla jokin muu selitys… ja sekös tässä nyt sit on mietityttänyt  😎

IMG_20160213_075535

Yrityskerta 7.

Nyt on oiretta pukannut taas jos jonkinmoista. Niinkuin joka kierrolla  🙄

Jotain on kuitenkin nyt erilailla. Tissit ja nännit h**vetin kipeet oviksesta lähtien (ei sinällään erikoista mulla) eikä se kipu ja arkuus LAANNUKAAN menkkojen oletettua alkua lähestyttäessä, vaan senkun yltyy  😯

Alavatsalla tuntemukset ja kipuilut myös ihan erilaisia kuin yleensä (joka kierrolla jos jonkinmoista kipua pienestä nippailuista helvetinmoiseen kipuun). Alavatsalla aika keskellä tuntuu kipua, kuin joku rutistelisi hemmetin kovaa. Ensin vasemmalta, sitten hetken päästä oikealta, sitten taas vasemmalta ja niin edelleen. En osaa paikantaa tarkemmin mikä se paikka on, ei minusta kuitenkin tyyppillinen munasarjakipu. Tätä jatkuu päiväkausia, yltyen vaan. Eikä muunlaisia kipuja oikeastaan tule, mikä on mulla ihan todella poikkeuksellista.

Iltaisin alkaa palella todella voimakkaasti, samoin päivällä saan ihan yhtäkkisiä vilunväreitä. Hienhaju voimistuu, ja kylven suorastaan hiestä jos teen jotain tosi pientäkin  😎

Se mikä sai ensin epäilemään oli kuitenkin se, että normaalisti ovulaation jälkeen tulee kuiva kausi, nyt ei missään vaiheessa. Valkovuotoa tulee koko ajan, ja loppukiertoa kohti vain yltyy..ramppaan vessassa koko ajan kun tuntuu että menkat on alkaneet ja lörähtäneet housuun  😳  Eipä ole, aina vaan valkovuotoa.

Pelkään kuitenkin niin paljon niitä negatiivisia testejä, etten uskalla tehdä vaikka oireet viittaa vahvasti raskauteen.

Ovulaatio oli tässä kuussa jo kp 11, eli menkat olisi sen mukaan pitänyt alkaa jo aikaisemmin kuin normi 28kiertopäivässä.

Lopulta teen testin aamu viideltä dpo 17 jolloin kuitenkin kaikkien LASKURIEN mukaan menkat pitäisi alkaa. ja POMMI !!!

IMG_20160210_053838

Kolmiapila projekti

Minä ja puolisoni T olemme halunneet pitkään lasta. Mietimme erilaisia vaihtoehtoja, koska naisparina keskenämme emme siihen tietenkään pysty  😆

Mietimme anonyymia luovuttajaa, etsiä netistä joku mies johon tutustua ja plaa plaa.. ei. Ei oikein tuntunut mikään vaihtoehto hyvältä eikä yhtään omalta.

Vauvakuume kuitenkin kasvoi ja ikääkin alkoi tulla, että tositoimiin olisi pian ryhdyttävä. Rahaa sitten vaan kasaa, ei kai siinä muu auta ja klinikalle.

Uutena vuotena sitten tutustuimme puolisoni siskolla kylässä erääseen mieheen, joka sitten alkoi tuntua hyvältä vaihtoehdolta. Keskustelut etenivät ja mietittiin ja pohdittiin, meidän sekä hänen toiveita, natsaako yhteen. Kaikki meni kuin tanssi, me saamme anonyymin luovuttajan sijasta antaa lapsemme nyt siis myös ISÄN ja hän saa vihdoin lapsen jota on aina halunnut. Mikäs siinä, lapsella on kolme vanhempaa, kolme ihmistä jotka rakastavat häntä enemmän kuin mitään muuta.. ei huono! sitten vielä kaikki mummot ja muut sukulaiset siihen päälle..  😀

 

Mies kävi varmuuden vuoksi kaikissa mahdollisissa sukupuolitautitesteissä (itse olen ollut saman kumppanin kanssa viimeiset kymmenen vuotta, ei kauheesti taudit liiku  😆  )

Kaikki oli selvää, siispä tuumasta toimeen.

No, se ei ollutkaan sitten noin vaan..

Ensimmäinen NEGA raskaustestiin.

Seuraava kierto… Toinen NEGA.

Seuraava kierto.. ja taas seuraava… Lisää vaan NEGOJA  😥  😥  😥

 

Samaan aikaan mulla oli koko ajan aivan kaameet kivut alavatsan seudulla ja lantiossa, kuukaudesta toiseen.. kolme viikkoa kuukaudesta  🙄

Ramppasin lääkärissä ja tutkimuksissa ja ultrassa ja vaikka missä. No endometrioosi epäily vahvasti  😯  Laparoskopia leikkausjonoon!

Aika tulikin pian..

 

Toisessa munasarjassa iso dermoidikysta joka räjähti siinä leikkauksessa ja endoa poltettiin lantionpohjasta. Toipuminen kestikin peräti pari viikkoa, mikä oli yllätys.

Pari kiertoa jäi siis välistä. Mutta nuo löydökset selittänee hirveät kivut sekä sen ettei raskaus onnistunut alkamaan.

Moikka maailma!

Tervetuloa lukemaan blogiani  😀

Ollaan siis naimissa oleva (lain puitteissa tietenkin VAAN rekisteröidyssä parisuhteessa) naispari, yhteistä matkaa takana 10vuotta.

Meillä on esiteini-ikäinen poika (biologisesti minun) ja kolme koiraa.

Tässä alkufaktat heitetty pöytään, nyt jatketaan matkaa  😎