Päiväkodin rankka alku

Nyt ollaan käyty viikko päiväkotia. Tutustuttiin ensin viikko, sitten sairastuimme molemmat, aloitus siirtyi viikolla. Tyttö kävi ed. perjantaina kun itse olin vielä sairaslomalla yksin treenaamassa aamupäivän, jolloin hain hänet ruoan jälkeen pois. Päivä oli mennyt tosi hyvin 🙂 Aloitti kunnolla maanantaina, joka myös ensimmäinen työpäiväni. Oli mennyt hirmu hyvin 🙂 ainoastaan ulkoilussa oli tullut pieni itku, joka oli loppunut lyhyeen kun oli alettu puhumaan ruokailusta 😀 
No tiistai.. äiskä vei hänet päiväkotiin, sanoivat heipat ja tyttö jäi iloisena hoitoon. Sen jälkeen oli romahtanut, ja itkenyt kovasti tosi pitkään. Aamupäivän oli itkeskellyt, välillä leikkinyt vähän..sitten taas ikävä muistunut mieleen. Ulkoilussa oli suurimmaksi osaksi istunut rattaissa ”turvassa” oman Koko-kirahvin ja tutin kanssa. Keskiviikko olikin sitten jo astetta vaikeampi, koska oli jo erotilanteessa jäänyt kovasti itkemään 🙁 ja taas aamupäivä meni itkeskellessä, aamu-ulkoilu omissa rattaissa turvapaikassa istuen. Syönyt kuitenkin jo jotain.
Torstaina vein itse, ja erotilanne oli ihan kamala 🙁 Itki jo valmiiksi, ja he joutuivat repimään hänet irti minusta 🙁 Toinen itki ihan hysteerisesti, ihan KAUHEA oli lähteä töihin 🙁 Kun pääsin pk:sta ulos, itkin itsekin 🙁 Onneksi minulla on n.vartin työmatka, jolloin ehdin kasaamaan itseni suht hyvin ennen työpaikalle menoa. Silti töissä olo on tosi vaikeaa, kun tietää että toisella on kurjaa. 
Onneksi he lähettävät viestiä miten menee, ja kuvia 🙂 Aamupäivällä tulikin viestiä, että vähän jo naurattaa ja ulkonakin leikitään 🙂 Loppupäivä oli mennyt hyvin, ja kun äiskä välipalan jälkeen meni hakemaan, oli vastassa yllättäen iloinen tyttö 🙂 Sitten kun äiskän näki, oli itku tullut. 
Sama oli kun hei tulivat minua vastaan kun tulin myöhemmin töistä, tyttö kun näki minut, näki että hän meni vaikeaksi..ihan kuin murjottaisi minulle. Nopeasti kuitenkin sain hänet syliini ja sitten oltiinkin loppu ilta äidin kintereillä. 

Tämä itkuisuus ei suinkaan näy vain päiväkodissa, vaan heijastuu vahvasti myös kotiin. E on ollut ajoittain hyvin ahdistuneen oloinen, ja päiväkoti kun mainitaankin puheissa, ahdistuu heti hyvin selvästi ja alkaa itkeskelemään :/ Ennen päiväkotiin lähtöä on joka päivä ahdistunut silmin nähden jo kotona, ja matkalla päiväkodin lähestyessä alkaa itkeä 🙁 
Enää ei uskalla nukahtaa itsekseen (kuten aina yleensä) vaan on tarvinnut äidin viereen pitämään kädestä kiinni <3 
Yöllä käy varmaankin koko ajan läpi näitä asioita, koska uni on tosi huonoa ja itkeskelee ja vaikeroi paljon. Nyt pari yötä tarvinut äitiä vierelleen, ja viime yönä ei riittänyt että pidän kättä hänen päällään kun nukun patjalla sängyn vieressä, vaan piti olla näkyvissä (eli istuin) ja yövalo päällä, koska valitti että pelottaa. Oli tositosi vaikeaa nukahtaa uudelleen, jouduin turvautumaan maitopulloon, että hän sai unen päästä kiinni. Ja kädestä piti pitää koko ajan. 

Tänään pidin lomapäivän, jotta tyttö saa vähän iisimmän alun päiväkodissa. Ei tarvitse heti täyttä viikkoa tehdä. Samaa yritän ensi viikolla. Ihanaa tänään on ollut nauttia yhdessä olosta, kun kummankaan ei tarvitse stressata päiväkotia <3

Meidän Sintti, niiin ISO jo!

Näin se vaan aika menee eteenpäin niin hurjaa vauhtia ettei perässä pysy. Meidänkin pieni tyttömme on jo niin iso, että päiväkoti-arki alkaa ja äidin hoitovapaa loppuu :/ 🙂 Fiilikset on tosi ristiriitaiset. Toisaalta ihanaa, että elämä menee eteenpäin, näkee kun lapsi kehittyy ja kasvaa <3 Toisaalta äärettömän haikeaa, koska mun vauva on nyt kasvanut isoksi, enkä saa sitä vauva-aikaa koskaan enää takaisin. En saa enää olla hänen kanssaan kotona, nähdä kun hän kasvaaa ja oppii joka päivä jotain uutta yhdessä minun kanssani. Nyt muut ihmiset hoitavat häntä suurimman osan hänen hereillä olo ajastaan, ja näkevät hänen kehityksessään paljon sellaista mitä itse en näe, koska kaikki ne asiat mitä lapsi päivittäin hoksaa ja innostuu uudesta, isoista ja pienistä asioista..ne eivät näy välttämättä iltaisin kotona, tai siinä muussa ympäristössä kuin just sillä hetkellä päiväkodissa. Hän saa uusia ihmissuhteita, uusia kavereita ja kiintymyssuhteita aikuisiin.. paljon uutta, mihin minulla äitinä ei ole osaa eikä arpaa. Itse sen sijaan menen töihin toiseen päiväkotiin, näen siellä päivittäin asioita jonkun toisen kalleimmasta aarteesta, jotain mitä hänen vanhempansa eivät pääse hänen kanssaan kokemaan. Näin se menee.. Nurinkuristakin toisaalta, mutta se on meidän elämää se.
Toisaalta olen tosi iloinen että mun pienen elämänpiiri laajenee, ja hän saa luoda uusia ihmissuhteita, uutta erilaista arkea ja oppia asioita joka päivä. Hän on luonnostaankin kovin sosiaalinen ja avoin, ja luulen että päiväkodissa hänen se puolensa voi puhjeta kukkaan 🙂 Hän voi näyttää vahvuuksiaan erilailla, koska hänellä on uudenlainen mahdollisuus siihen.

Mulla on tosi ristiriitainen olo siitä että hoitovapaa loppuu. Koen että nyt on oikea aika mennä töihin, henkinen hyvinvointi ehkä sitä jossain määrin tarvitseekin. Että elämänpiiri laajenee, arki on sosiaalisempaa. Mutta fyysinen jaksaminen mietityttää kovasti. Koska työni on mulle tosi kuormittavaa. Olen hyvin herkkä ihminen ja kuormitun jo pelkästään sosiaalista tilanteista. Siihen lisäksi äänimaailma, jota mun hermosto ei pysty blokkaamaan ulos mitenkään, mulla ei ole suodatinta siihen, niinkuin neurologisesti ihmisillä tavallisesti on. Olen ääniyliherkkä muutenkin, työssäni päiväkodissa se on ISO kuormittavuus tekijä ja taakka. Me onneksi voimme ammattitaidolla vaikuttaa asiaan aika paljon, mutta kaikissa arjen tilanteissa se ei siltikään onnistu. Onneksi voimme ulkoilla paljon, ja onneksi Luoja soi mulle työkaverit jotka tykkää retkeilystä ja metsässä olemisesta varsinkin. Saan sieltä voimaa, stressitaso laskee ja lasten äänet ei metsässä tunnu pahalta. Luoja soi mulle muutenkin ihanat tiimikaverit, joiden kanssa jaksan tehdä työtäni taatusti paremmin, kuin muuten 🙂

Innolla, joskin jännityksellä uutta arkea kohti.. katsotaan millaiseksi se muodostuu.

Arkemme piti alkaa tämän viikon alussa, mutta Luoja päätti toisin. Viime viikko käytiin harjoittelemassa tytön päiväkodissa, ja niinpä sairastuttiin lauantaina 🙁 Sieltä joku pöpö imastu 🙁 Molemmat ollaan siis kipeinä. Tyttö oli su 39asteen kuumeessa ja tosi räkäinen. Itekin oon ollu ihan raato, eikä jaksais pystyssä olla yhtään. Käytiin ma lekurissa ja se määräsi koko viikon sairaslomaa että molemmat ehditään parantua. Ihan järkevästi ajateltu, koska taaperon kanssa lepääminen ei aina ole kovin helppoa 😀 Ei edes kipeän sellaisen!