Näin se vaan aika menee eteenpäin niin hurjaa vauhtia ettei perässä pysy. Meidänkin pieni tyttömme on jo niin iso, että päiväkoti-arki alkaa ja äidin hoitovapaa loppuu :/ 🙂 Fiilikset on tosi ristiriitaiset. Toisaalta ihanaa, että elämä menee eteenpäin, näkee kun lapsi kehittyy ja kasvaa <3 Toisaalta äärettömän haikeaa, koska mun vauva on nyt kasvanut isoksi, enkä saa sitä vauva-aikaa koskaan enää takaisin. En saa enää olla hänen kanssaan kotona, nähdä kun hän kasvaaa ja oppii joka päivä jotain uutta yhdessä minun kanssani. Nyt muut ihmiset hoitavat häntä suurimman osan hänen hereillä olo ajastaan, ja näkevät hänen kehityksessään paljon sellaista mitä itse en näe, koska kaikki ne asiat mitä lapsi päivittäin hoksaa ja innostuu uudesta, isoista ja pienistä asioista..ne eivät näy välttämättä iltaisin kotona, tai siinä muussa ympäristössä kuin just sillä hetkellä päiväkodissa. Hän saa uusia ihmissuhteita, uusia kavereita ja kiintymyssuhteita aikuisiin.. paljon uutta, mihin minulla äitinä ei ole osaa eikä arpaa. Itse sen sijaan menen töihin toiseen päiväkotiin, näen siellä päivittäin asioita jonkun toisen kalleimmasta aarteesta, jotain mitä hänen vanhempansa eivät pääse hänen kanssaan kokemaan. Näin se menee.. Nurinkuristakin toisaalta, mutta se on meidän elämää se.
Toisaalta olen tosi iloinen että mun pienen elämänpiiri laajenee, ja hän saa luoda uusia ihmissuhteita, uutta erilaista arkea ja oppia asioita joka päivä. Hän on luonnostaankin kovin sosiaalinen ja avoin, ja luulen että päiväkodissa hänen se puolensa voi puhjeta kukkaan 🙂 Hän voi näyttää vahvuuksiaan erilailla, koska hänellä on uudenlainen mahdollisuus siihen.
Mulla on tosi ristiriitainen olo siitä että hoitovapaa loppuu. Koen että nyt on oikea aika mennä töihin, henkinen hyvinvointi ehkä sitä jossain määrin tarvitseekin. Että elämänpiiri laajenee, arki on sosiaalisempaa. Mutta fyysinen jaksaminen mietityttää kovasti. Koska työni on mulle tosi kuormittavaa. Olen hyvin herkkä ihminen ja kuormitun jo pelkästään sosiaalista tilanteista. Siihen lisäksi äänimaailma, jota mun hermosto ei pysty blokkaamaan ulos mitenkään, mulla ei ole suodatinta siihen, niinkuin neurologisesti ihmisillä tavallisesti on. Olen ääniyliherkkä muutenkin, työssäni päiväkodissa se on ISO kuormittavuus tekijä ja taakka. Me onneksi voimme ammattitaidolla vaikuttaa asiaan aika paljon, mutta kaikissa arjen tilanteissa se ei siltikään onnistu. Onneksi voimme ulkoilla paljon, ja onneksi Luoja soi mulle työkaverit jotka tykkää retkeilystä ja metsässä olemisesta varsinkin. Saan sieltä voimaa, stressitaso laskee ja lasten äänet ei metsässä tunnu pahalta. Luoja soi mulle muutenkin ihanat tiimikaverit, joiden kanssa jaksan tehdä työtäni taatusti paremmin, kuin muuten 🙂
Innolla, joskin jännityksellä uutta arkea kohti.. katsotaan millaiseksi se muodostuu.
Arkemme piti alkaa tämän viikon alussa, mutta Luoja päätti toisin. Viime viikko käytiin harjoittelemassa tytön päiväkodissa, ja niinpä sairastuttiin lauantaina 🙁 Sieltä joku pöpö imastu 🙁 Molemmat ollaan siis kipeinä. Tyttö oli su 39asteen kuumeessa ja tosi räkäinen. Itekin oon ollu ihan raato, eikä jaksais pystyssä olla yhtään. Käytiin ma lekurissa ja se määräsi koko viikon sairaslomaa että molemmat ehditään parantua. Ihan järkevästi ajateltu, koska taaperon kanssa lepääminen ei aina ole kovin helppoa 😀 Ei edes kipeän sellaisen!
