Olen tosissani alkanut vähän kauhunsekaisin tuntein miettiä tulevaa suhteessa tyttäremme luonteeseen. Hänestä on paljastunut persoonaltaan oikea Pikku Myy! Tahtoa riittää enemmän kuin kellään meistä tässä perheessä 😀 Hetkeäkään hän ei myöskään voi olla paikoillaan, ei siis HET-KEÄ-KÄÄN 😀 Silloinkin kun sohvalla/sylissä/vieressä istuu (mikä on harvinaista) hän mylhyää ja vehtaa kaiken aikaa. Muutoin kuljetaan heti herättyään siihen asti kunnes käydään uudestaan unille kämppää ympäri ja keksitään kaikki kolttoset 😀
Isoveljensä (esikoiseni, kohta 15v) sanoo leikkisästi että E:llä on ADHD 🙂 No, ei ainakaan kauhean kaukaa liippaa 😀
Vilkas, menevä, vahvatahtoinen, mutta niin viisas tyttäreni <3
Hän ei jää muiden jalkoihin, eikä anna kenenkään ryppyillä itselleen. Hän ei myöskään pienistä piittaa. Jos joku toinen lapsi ottaa häneltä lelun kädestä, tyttöni vaan katsoo pitkään arvioiden ja varmaan mielessään kohottaa olkapäitään ja jatkaa matkaa. Kyllä maailmaan leluja mahtuu, hän ei yhdestä vaivaudu kiistelemään. Tärkeintä on päästä ETENEMÄÄN, oli suunta sitten mikä vaan 🙂 Koko ajan eteenpäin vaan, tutkimaan uusia ja vanhojakin asioita aina vaan 🙂
Hän on rohkea uusissa tilanteissa (ikätaso huomioiden), sosiaalinen ja avoin. Äärettömän kiinnostunut muista lapsista, ja paineleekin suoraan toisten luo ja nappaa olkapäästä kiinni tai kommunikoi jollain muulla hänen omalla tavallaan -sanattomasti tietenkin. Aikuiset kiinnostaa siinä missä lapsetkin; kaupassa, junassa, missä vaan aletaan hauskuuttaa milloin tätejä, milloin setiä 😀
Ulkona kärrykävelyllä on tylsääääää (äidin mielestä ihanan rauhallista) jos ei vastaan tule: koiria tai muita eläimiä, ihmisiä, pyöriä, mopoja, rekkoja, busseja tms. tavalliset autot on aika tylsiä. Sitten kun tylsää, aletaan ”rageemaan” eli rähjäämään ja meuhtoomaan ja halutaan pois rattaista. Kaikista parasta on kuitenkin JUNAT. Niitä mennään ihan varta vasten katsomaan radan varteen, ja E hihkuu ilosta kun juna tulee 🙂 Niitä tulee onneksi paljon, riittää ihasteltavaa!
Joka päivä tytärtäni katsellessani mietin; miten jotain voikaan rakastaa näin paljon?! Miten voi rakastua toiseen ihmissieluun aina vaan uudestaan ja uudestaan, tai enemmän ja enemmän. Rakastan niiiin paljon tuota tahtotyttöä joka meille annettiin! En tiedä miksi Jumala valitsi meidät hänen vanhemmikseen, miksi meille annettiin noin suuri luonne. Tunnen itseni välillä pieneksi hänen edessään..kuinka Viisas on lapseni jo noin pienenä.. Kuinka osaan olla hänelle tarpeeksi hyvä tiennäyttäjä. Tarpeeksi kärsivällinen. Tarpeeksi tasainen tasoittaakseni HÄNEN myrsyäviä tunteitaan..
Luulen, että hänet annettiin meille, jotta hän voisi meille opettaa omalla räiskymisellään miten aikuisen on opittava olemaan Kärsivällinen, tasapainoinen, rauhoittava ja miten paljon maailmassa on ihmeteltävää ja ihanaa uutta opittavaa, joka ikinen päivä. Niitä asioita hän opettaa meille NYT. Mitä vielä kaikkea hänen tehtävänään onkaan meille vielä opettaa.
Rakas E