rv 32

Nyt mennään jo rv 32  😀  Ihanaa! Voiton puolella siis ollaan 🙂

 

Viimeinen viikko ollut taas raskauden suhteen melko mielenkiintoinen (melko kurja). Alkuviikosta taas vuodin muutaman päivän, ja sen lisäksi asiaan kuului toki ”menkkakivut”  😡  Sitten la aamusta asti ihan h**vetilliset kivut, en pystynyt kävelemään, tai sängyssäkään makuultaan liikahtamaankaan  🙁

Kipu oli tuolla jossain tosi syvällä. Ei alavatsalla, eikä emättimessä, vaan sisällä jossain syvälle.. arvelen kohdunsuuta/kaulaa? Otin Panadolia, ei helpottanut. Parin tunnin päästä otin uudestaan Panadolia ja ajattelin että jos tää ei kohta ala helpottaa, on pakko alkaa soittelee Naistenklinikan äippäpolille  🙄

Sitten nukahdin ja nukuin pari tuntia. (Yöllä en ollut nukkunut kuin pari tuntia). Kun heräsin, kipu oli laantanut – Jumalan kiitos!

Loppupäivän se tuli enää tuikkien, samoin kuin sunnuntaina.

Veikkaanpa että kohdunsuulla jotain tapahtuu ? Kypsymistä.. lyhenemistä ?

 

Sitten eilen maanantaina taas hirveet menkkakivut alavatsalla sekä selässä. Panodolia. Edellisenä yönä oli tosi vaikea nukahtaa kun niin jomotteli ja poltteli  🙄

Puhuin eilen neuvolan terkan kanssa, joka konsultoi asiasta lääkäriä. Ei kuulema ole tarvetta tarkastukselle  🙄  Whaaat!!

Kun sitten jankutin tarpeeksi.. että onko tämä muka NORMAALIA että joka päivä sellaiset kivut että häiritsee tavallista elämää ja koko ajan pitää ottaa särkylääkettä?! Sitten sanoikin että minun housuissani soittaisi suoraan äippäpolille ja kysyisi sieltä neuvoa.

Laittoi lähetteet labraan varmuuden vuoksi pissatestiin ja tulehdukset katotaan (taas). Kehotti soittelemaan neuvolan puhelinvaihteeseen ja pyytämään lääkäriaikaa tai suoraan äippäpolille päivystykseen jos pahenee tai tulee kirkasta veristä vuotoa.

Mä en jaksa! Miksi tässä raskaudessa on KOKO AJAN JOTAIN ?!

Todella turhauttavaa.. kun koko ajan pitää olla huolissaan ja koko ajan miettiä mihin soittaa, mitä teen..  🙄

 

No, jos Jumala suo, Sintti pysyisi kohdun suojissa vielä ja toivon silti että nämä kivut hellittäisivät ja saisin vähän nauttiakin Sintin odotuksesta <3

Ruskea vuotelu jatkuu ties kuinka monetta viikkoa :(

Viikkoja tänään 24+0 ja ruskea vuotelu senkun jatkuu  😥

Välillä on ollut 1-2päivää väliä ettei ole tullut, mutta sitten taas tulee ja mulla menee tietenkin pasmat ihan sekaisin.

Juhannus meinasi mennä vuotelun takia pilalle, kun vielä mökillä tuli aamulla reilusti ruskeaa vuotoa. Olin edellisenä päivänä soitellut neuvolaan sekä Naistenklinikan äitiyspolille toimintaohjeita asian tiimoilta. Näytille eivät silloin halunneet, vaan jos RUNSASTUU tai vuotoon alkaa liittyä hajua niin sitten lähimpään sairaalaan näytille. Eli mökillä tämä olisi tarkoittanut Tampereen jotain sairaalaa. Perjantai aamuna puolison kanssa neuvoteltiinkin, lähdetäänkö vai ei.. mutta mä en todellakaan lähde kuin pakon edessä (edes täällä pk-seudulla, saati sitten mökillä). Myöhemmin se vuotelu loppuikin, eikä tullut loppu mökkireissulla. Sain piiiitkästä aikaa nukuttuakin kunnon yöunia (kevyitä 12tunnin  😆  ) en tiedä voiko sillä olla myös vaikutusta.

Maanantai aamuna ensimmäisenä kun kävin vessassa, taas tuli ruskeaa  😡  Vitsi että meni pasmat taas sekaisin. Päätin kuitenkin lähteä töihin, koska en tiennyt yhtään minkälaiset ohjeet taas saan kun alan soittelemaan neuvolaan tai jonnekin. Töistä sitten soitin ja neuvolan puhelimessa ollut henkilö oli kyllä kanssa tosi huolissaan kun tämä on niin jatkuvaa, ja koska päivinä jolloin vuotoa esiintyy, on myös kuukautiskipuja vastaavia kipuja ihan urakalla (pitää ottaa Panadolia että kestää ne) alavatsalla, emättimessä ja selässä. Heillä ei ollut antaa akuuttiaikoja kun vasta keskiviikolle ja hänen mielestään ei niin pitkään voi odottaa asian kanssa. Joten käski mennä terveyskeskukseen.

Sinne siis.

Raskaana ollessa tämä oli toinen kerta kun olen nyt käynyt siellä, ja onpa kohtelu vähän erilaista kuin normaalisti  😆  Sairaanhoitajalle päästyäni (kelle kerrotaan miksi on hakeutunut terv.keskukseen) olen päässyt parissa minuutissa lääkärin pakeille (!)

Lääkäri teki sisätutkimuksen ja kohdunsuu oli kiinni hänen mielestään. Saikulle pisti kolmeksi päiväksi ja määräsi tulehdustestejä labraan. VIHDOIN joku suostuu kattomaan tulehduksen mahdollisuuden!! Tämäkin sanoi kyllä että ei kyllä yhtään vaikuta siltä, eikä siihen viittaavia oireitakaan ole, mutta poissuljetaan nyt se mahdollisuus.

Tänään kävin sitten labrassa. Labratäti otti näytteet ja oli sitä mieltä että olisi tulehdus. Jännä nyt nähä. Olen käynyt ties kuinka monessa sisätutkimuksessa ja aina lääkäri on sanonut ettei mikään viittaa tulehdukseen, ja nyt jos tämä labratäti on oikeassa  😆  Muutama päivä menee vielä tuloksissa.

Ruskeaa vuotoa on tänäänkin tullut, lenkin jälkeen pikkuhousunsuojakin oli ihan sotkussa  🙄

 

 

Torstaina on vihoviimeinen työpäivä!!! Yksi päivä siis töitä.

Sitten olisi pitkä loma, ja sitten alkaa äitiysloma  😀  😀  😀

 

Ruskea vuoto :(

Nyt ollaan rv 22. Olen nyt sairaslomalla (taas vaihteeksi) selkäsäryn takia. Mulla on ollut alaselkä ihan jumalattoman kipee parisen viikkoa, töissä pahanee potenssiin miljoona koska joutuu seisomaan todella pitkiä aikoja, tai sitten vastaavasti istumaan. Molemmat on pahimpia asentoja tälle selälle  🙄  Kävely helpottaa ja kyljellään makaamaminen. Sit kun kipu on menny tarpeeksi pitkälle, ei toki MIKÄÄN asento ole hyvä, Panodolilla koitan helpottaa oloa. Hivenen se jeesaa, mutta ei se kipua missään nimessä poista.

Eilen sit mietin aamulla kun olin puoli yötä valvonut tän selän takia, että mitenhän pärjään töissä. Tiesin että siellä on ihmisiä poissa, joten tilanne on tosi kurja jos en mene sinne. Päätin sit kuitenkin että kyllä mä sen yhden päivän vaikka päällä seisten ja Panodolia syöden saan läpi vedettyä  🙄

Valmistauduin töihin lähtöön, tein aamuhommat ja söin aamupalan. Ehdin just puuron jälkeen vessaan kun oksennus lensi kaaressa  😯  Mä en ole KERTAAKAAN tän raskauden aikana oksentanut!! Enkä muuten oksenna muutenkaan helposti, vaikka ois kuinka ja paha olo, velloo etoo you name it, mutta yrjö ei tuu. Siks oikein säikähdin että mitä …  😯

Soitin töihin ja kerroin mitä tapahtui, työkaveri oli sitä mieltä että älä tule töihin, siellä kun oli yrjötautia ollut paljonkin liikkeellä sekä lapsilla että henkilökunnalla (päiväkoti).

Säikähdin jotenkin että jos se oksentaminen liittyy siihen hirveeseen selkäkipuun jotenkin!

No neuvolan puhelinpalvelu oli kiinni koko päivän  😯  🙁

En sitten muuta keksinyt kun varasin ajan työterveyslääkäriin.

Lääkäri tutki selän tosi tarkkaan. Iskias/lanneselän kipu tuli diagnoosiksi, eipä yllättäny  😆 Sama homma kuitenkin ollut ennenkin. Kipu säteilee niin helvetisti oikeeseen jalkaan, että eipä siinä olisi vaihtoehtojakaan.

Sairaslomaa kirjoitti sunnuntaihin asti, aluksi kuulema. Maanantaina mun on vaan pakko mennä aamulla töihin oli tilanne mikä hyvänsä, koska mulla on päiväkodin avausvuoro. Siihen ei hevillä hälytetä ketään vaikkei olisikaan kunnossa.

 

No. Tänään.

Aamulla siivosin koko kämpän. Koska en kestänyt kulkea täällä kun oli mielestäni niin likaista  🙄  Pari päivää sit imuroitu, mut oon vähän turhan tarkka  😳  imuroin koko 94m2 ja pesin lattiat. Siinä sivussa pari koneellista pyykkiä.

Sen jälkeen olin ihan kuollut ja selkä vielä kuolleempi. Ei olisi pitänyt. Puoliso oli vähän vihainen kun laitoin viestin. Kun oli kuulema sovittu etten tee MITÄÄN. En ollut kuullut semmoista  😳   🙄

Nukahdin heti.

Kun heräsin, menin vessaan. Kun pyyhin, paperi värjäytyi ihan ruskeaksi  😯

pyyhin uudestaan, sama homma  😯  Eli siis ruskeeta vuotoa.

SÄikähdin ihan hitosti!

 

Seuraavalla kerralla kun kävin vessassa ja pyyhin, ei tullut verta, vaan kaksi KÖKKÄRETTÄ valkovuotoa  😯  Ja sitten kirveli pitkään.

 

Soitin neuvolaan ja kerroin asian. Että tuli sitä vuotoa. Jota tuli itseasiassa tasan viikko sitten. Silloin se oli sellaista viirullista tuhrua mitä tuli koko päivän pyyhittäessä.

Kyseli kaikenlaista. Laittoi aluksi bakteeriviljelyn labraan. Katotaan ne eka. ok.

Onneks asutaan IHAN labran vieressä. Katoin kelloa. 14:18 ja labra menee kii 14:30  😮  ja eikun juoksuksi. Ehdin hyvin ja sain pissapurkit.

 

Iltapäivän ja illan aikana on tullut vielä ruskeaa vuotoa. REilummin kun aluksi. Ihan pikkuhousunsuojaan asti myös vähän  🙁  Mua huolestuttaa ihan hirveesti!!!!

 

Huomenna jos jatkuu, soittelen sinne jo aamusta! Viikonloppu tulossa maanantaina pitäisi mennä töihin. Pelottaa.

 

Lopuksi kevennys kuva meidän yhdestä koirasta ja masusta eilen

Kuunteleeko vauvaa?
Kuunteleeko vauvaa?