Synnytys 2/2

Kun päästiin synnytyssalin puolelle, jopa niissä hirveissä supistuksissani vähän kauhistuin, NOIN kauhea määrä kaikkia laitteita, letkuja, hoitovälineitä, ruiskuja, mitä kaikkee.. ja VAUVAN SÄNKY  😯  Niin joo..sitähän varmaan tarvitaan kohta  😆 
Kätilö oli hälyttänyt jo anestesialääkärin, jolla kesti hetki saapua. Supistukseni olivat Tens-laitteesta huolimatta jo niin kivuliaita, että koko kehoni vaan tärisi ja sätkin holtittomasti ja huusin ja itkin  🙁 todella sietämätön kipu! Supistuksia tuli tuolloin jo aivan yhtenään, väliä ei juurikaan enää ollut. Olin 7-8cm auki jo   🙂  Onneksi pian anestesialääkäri marssi sisään. Hän totesi supistuskipuni nähtyään, ettei voida odottaa supistusten välejä epiduraalin laittamiseksi, koska sellaisia ei näemmä ole, on vain jotenkin saatava homma hoidettua. Hän oli aivan mielettömän ammattitaitoinen ja potilaslähtöinen, kertoi ihan koko ajan mitä teki ja se rauhoitti minua ja hän sai hyvin epiduraalin laitettua. 

Ai mikä autuus levisi koko kehooni! Ei pienintäkään kipua enää missään  😛  😛  😛  Paine vain tuntui, mutta kivut olivat tiessään. 

Päätimme koittaa puolisoni kanssa -joka oli myös äärimmäisen uupunut- vähän levätä ja kerätä voimia edessä olevaan koitokseen. Itse taisin torkahtaa, tai ainakin kävin tajunnan rajamailla, ja hänkin torkahti varmaan vartiksi. Teki hyvää! Kohta kätilö tulikin taas tarkistamaan vauvan käyriä. Hänellä laski vähän väliä sykkeet vähän liian alas (alle 100) jopa silloin kun ei ollut supistus käynnissä. Kätilö arveli tämän johtuvan siitä että vauvalla olisi napanuora kaulan ympäri  😯  Pelästyin että vauva kuolee (mitä olin pelännyt siitä päivästä lähtien kun plussasin), mutta hän rauhoitteli minua että 80%:lla vauvoista on napanuora kaulan ympäri. Se on niin huokoista ja joustavaa, ettei aiheuta mitään vaaraa. Esikoisellani oli myös napanuori kaksi kertaa kaulan ympäri, ja hänellä se todellakin aiheutti vaaraa, ja hän syntyi sinisenä eikä heti hengittänyt. Siitäkin johtuen pelkäsin kovasti. 

Vauvan syke ja supistus käyrää synnytyssalista vähän ennen syntymää

Kätilö kyseli supistaako, painaako, tuntuuko ponnistamisen tarvetta. Kyllä oli paineen tunne alhaalla, mikä voimistui kaiken aikaa. Hän tsekkasi tilanteen pariin kertaan. Ensin 9cm auki -> siirryin vuoteesta sängyn viereen (pidemmälle en seurantamonitorien piuhojen takia olisikaan päässyt) pystyasentoon, että painovoima tekisi tehtävänsä. Tämä auttoikin, ja aloin tuntea voimistuvaa painetta koko ajan enemmän ja enemmän 🙂 Minulla oli myös kova pissahätä, kätilö suositteli yrittää käydä vessassa, piuhoja irroiteltiin ja vessaan..mutta en saanut pissattua. Kova hätä, mutta se ei vaan tullut ulos  😮  Hän ehdotti katetrointia. Kauhistuin. Ei missään nimessä. Esikoisen synnytyksessä minut katetroitiin, koska en muuten kuulema ”koskaan enää pystyisi pissaamaan”  😯  ja se sattui ja kirveli ja poltti enemmän kuin suunnilleen koko synnytys! Aivan järkky kipu!! Joten ei ei ja ei! 

Hetken päästä kun olin seisoskellut sängyn vieressä varmaan jo ainakin tunnin, pyöritellyt lantiota ja välillä nojaillut sänkyyn kun jalat ei enää meinanneet kantaa, pyörrytti ja päätä särki. Taas tsekatttin tilanne, ja sitten kätilö sanoi ”voit alkaa ponnistaa seuraavan supistuksen tullessa” Ääääk, enkä voi!  😯  Kauhistuin koko ajatuksesta. Taas kerran vanhat traumat pukkaa pintaan. Hän kuitenkin rauhallisesti kertoi mitä voisin tehdä, puhui asiasta kuin leivästä ja maidosta.. sai sen kuulostamaan siltä että mikäs siinä sitten. Ensimmäinen ponnistus.. huiii. Seuraavaan enemmän voimaa… ääh, hirvee paine! Hän kannusti koko ajan ja neuvoi mitä tehdä. Koitimme välillä kyljelläänkin. Ei ollut sen luontevampi. Selälleen ja reisistä kiinni ja taas supistuksella. Se hengitys siinä oli tosi vaikeaa! Oli siis se ponnistaminen ja sen aiheuttama kipukin  😆  mutta se hengitys juttu oli musta henkisesti jotenkin haastavin  😯 

Voimat alkoivat loppua, mutta kätilö kertoi jo näkevänsä vauvan pään ja sanoi että ”tällä on tukkaa”  😎  Siitä sain voimaa ja yritettiin vaan uudelleen. Puoliso kannusti koko ajan vieressä ja onneksi, koska itsellä meinasi usko loppua. En selviä tästä, en saa vauvaani pihalle sieltä! Taas KOVA ponnistus, kaikki voimat peliin! Ääh, hirveeeeetä!! ”Pää tulee tulee, puolivälissä, vielä vähän” Ei, ei riittänyt voimat eikä happi. ”Seuraavalla, tulee tulee piiiiitkä ponnistus”. 

Ponnistin kaikin voimin ja äääääääääää, repeeen! Hirvee pakokauhu, alan rimpuilla ja haukkoa henkeä, huudan kurkku suorana. Vauvan pää on jo puoliksi ulkoa, mutta kipu on jotain niiiiin järkyttävää että luulen olevani jo puoliksi kuollut, happi loppuu, aivan karsea paniikki!! Huudan ja rimpuilen. Puoliso yrittää täysillä saada mua rauhoitettua. Kätilö taistelee pitäen vauvan päästä, ja rauhoitellen mua. Yritin jotenkin siinä paniikissa jarruttaa sitä tyyliin takaisin sisään  😯  siinä oli joku niin HIRVEÄ kipukohta, että ei vaan järki eikä mikään toiminut, joku alkukantainen tila tuli päälle. Puoliso sanoi jälkikäteen, että mulla oli mennyt huuletkin ihan sinisiksi siinä. Siltä se tuntuikin, kuristun, kuolen, en saa happea ollenkaan..kuin joku olisi kuristanut kaulalta kaikin voimin  😯  Seuraavalle supistukselle kätilö oli saanut sen verran rauhoitettua, ja palautettua mut samaan maailmaan takaisin, että keräsin kaikki voimani ja keskityin, pelotti että kuolen siihen kipuun, mutta jotenkin kuitenkin pystyin ajattelemaan että kun saan vauvan ulos, se helpottaa. Niinpä ponnistin vielä kerran TÄYSIÄ ”pää on syntynyt” Jeeee!! Ja koko loppu keho vain holahti sieltä kun pikkasen ponnistin. Vauva nostettiin ikäänkuin väärinperin, pylly ja haarat levällään meistä katsottuna. Puoliso sanoi hiljaa ”se on tyttö” samaan aikaan kun itse henkäisin ”tyttö” <3 <3 <3  Onneksi olkoon, TYTTÖ tuli! Aah TYTTÖ, meille! Siis meillekö tuli TYTTÖ?!?  😎  Kun näin vain vilauksia vauvasta, hän vaikutti heti niin tutulta, niin luontevalta.. siinä meidän tyttö! <3 

Vauvalta pujotettiin napanuora kaulan ympäriltä. Puoliso sai leikata napanuoran 🙂 Sitten vauva laitettiin reisieni päälle. 

Siinä sinä olet, minun tyttöni <3  Meidän rakas tyttäremme <3 Niin kauan kaivattu, niin kauan odotettu, siinä sinä Vihdoin olet, täällä meidän luonamme <3 

 

Hänet laitettiin paitani sisään. Hän sai olla rinnallani ihanan pitkään. Hän pääsi pian koittamaan ensi kertaa tissiä, miltä oman äidin maito maistuu. 

Hienosti osasi hamuta rintaa. Ensimmäinen ateria onnistui hienosti. 

 

Häntä alettiin pestä. Puolisoni sai pestä hänet kätilön ohjeistaessa vieressä. Hänelle annettiin K-vitamiini piikki, mitattiin lämpö, otettiin verensokeri.

 

Minun piti sillä välin käydä suihkussa, ja yrittää pissata. Ei onnistunut. Yritin kaikissa eri asennoissa, suihkussa, pöntöllä, suihkutuolissa, seisoviltaan, kyykyssä. Ei Onnistu. Suihku kiinni, avaan oven ja sanon kätilölle ”haittaako ettei onnistu”. Hän tulee suihkutilaan ja kertoo että olisi nyt onnistuttava tai pitää katetroida.  😯  äääk! Siis yritän vielä. Lotrasin vaikka kuinka kauan, yritän ja yritän. Lamaannus. Ei vaan ON-NIS-TU  🙁  Kuivasin ja ulos suihkusta. Kätilö kertoo että on pakko katetroida. SElitän paniikissa traumani. Hän selittää ihmessään tästä, ettei katetroinnin pitäisi tuntua lainkaan. Uskallan lopulta yrittää ja hän tekee sen. Ei satu, ei tunnu miltään  😯  🙂  Pissaa tulee yli puoli litraa ja mikä helpotus 🙂 Saadaan aamiaista, puolisoni saa hakea meille. Hän hakee minulle, itselleen ei kuulema maistu. Syön ja saan ihanaa kuumaa kahviakin 🙂 

Meidät siirretään osastolle. Olisimme saaneet perhehuoneenkin, mutta kotona on 13vuotias esikoinen ja 3 koiraa. Puoliso saattaa meidät osastolle ja haikein, mutta väsynein mielin lähtee kotia kohti. Tästä se alkaa, meidän yhteinen matka vauvaperheenä, tutustuen tähän ihanaan pieneen ihmisentaimeen <3 

 

 

Tietoa kirjoittajasta

alethea

38-vuotias sateenkaariperheen äiti-ihminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *