Ensimmäiset päivät vauvan kanssa

Ensimmäiset päivät osastolla olivat hmm..haastavia. Toisaalta ihanaa tutustua masun ulkopuolella pieneen vauvaamme, toisaalta mulla oli KAUHEA ikävä kotiin, KAUHEA ikävä puolisoa ja KAUHEA ikävä poikaani. Aikamoista itkua oli osastopäivät siis senkin puolesta  🙁 

Pidin vauvaa koko ajan vierihoidossa, iholla pelkkä vaippa päällä..tai korkeintaan löysässä kapalossa. Ihanaa oli vain pesiä hänen kanssaan, eikä ollut kiire mihinkään, eikä maailmassa ollut mitään muuta kuin me, siinä hetkessä  😎

 

Imetys alkoi siinä mielessä hyvin, että vauva osasi hyvin hamuilla tissiä. Nännipihani ja nännini oli vain sen verran suuri hänen suuhunsa, että hän tarvitsi apua joka kerta oikean imuotteen saamiseksi. Onneksi sain paljon apua kätilöiltä. Imuote ei useinkaan ollut ilmeisesti oikea, koska imetys SATTUI..eikä kovin vähääkään, vain AIVAN JÄR-JET-TÖ-MÄN PALJON !!  😯  Koko keho varpaista hiuksien tyveen asti oli sähköiskujen ja kivun kourissa, yritä siinä sitten nauttia imetyshetkistä vauvan kanssa. 

Kätilöt kävivät auttamassa ja opastamassa yhtenään, koska en kivun kanssa pärjännyt. Itse opiskelin ohjevihoista oikean imuotteen tunnistamista, mutta oli se vaan niiiiin vaikeaa. 

Vauvalta mitattiin kolme-neljä kertaa verensokeri tuona aikana, raskausdiabeteksen takia. Yhden kerran arvo oli vähän huono, muttei silloinkaan liian huono. Lisämaitoja EI tarvittu 🙂 

Meillä oli ensimmäisenä päivänä kahden hengen huoneessa huonetoveri poikavauvansa kanssa, mutta he -onneksi- kotiutuivat samana päivänä. Tuokin aika (aamusta iltapäivään) tuntui tosi pitkältä  😕  Oma vauvani kun huusi kurkku suorana, koin sen jotenkin tosi ahdistavana että häiritsemme tuota toista perhettä ja heidän vauvansa unia. 

Onneksi jäimmekin yöksi kaksin vauvani kanssa, koska hän sai jotain ihme huutokohtauksia monta kertaa yössä! Huusi karrella, eikä rauhoittunut millään. Imetys oli kamalaa ja kivuliasta. Vauva huusi ja oli tuli kuuma. Jouduin hälyttämään yökön paikalle, ja hän mittasikin kuumeen vauvalta. Vauvalla oli lämpö selvästi koholla, muttei liikaa. Hän auttoi imetyksen käyntiin, että vauva saa nestettä. Ja rauhoitteli minua siitä että vaikka vauva huutaa kovasti, kaikki on ihan kunnossa. Päästiin rauhoittumaan ja takaisin yrittämään nukkumista. Yövalo piti olla päällä koko ajan. Joka kerta kun yritin sammuttaa sitä, vauva alkoi huutamaan kuin hyeena  😯  ei kai tuon ikäinen voi pelätä pimeää??..juurihan hän tuli kohdusta! ..siellä ei taatusti ole valoa!! 

Itse hikoilin aivan litimäräksi kaikki vaatteet päivät ja yöt. 

Join älyttömiä määriä, ja verensokerit selvästi laski edelleen HYVIN herkästi. Kättärillä ei kuitenkaan ollut äideille tarjolla mitään ”huikopalaa”, vain pelkästään nuo aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Itse tarvitsin kuitenkin parin tunnin välein syötävää, tai verensokerit tippuivat ja taju meinasi lähteä. Kätilöt neuvoivat ottamaan edelliseltä aterialta ylimääräistä (esim.leipää) huoneeseen. No, eihän ne säily margariineineen, juustoineen ym. Joten puolison oli tuotava kotoa/kaupasta mulle evästä ja lisä juotavia. Hän toikin muovikassillisen hedelmiä, smoothieita, ym helposti syötävää + hyvin säilyvää 🙂 

 

Meitä kävi katsomassa päivittäin ihmisiä, onneksi kaikki eivät kuitenkaan ”änkeneet” sairaalaan, vaan osa malttoi odottaa kotiin pääsyä 🙂 Kiva oli kuitenkin että sairaalassakin kävi vieraita, meni aika hieman nopeammin. Kaikkein eniten kuitenkin odotin vain puolisoani, ja poikaani visiitille..kaipasin heitä niiiiiin kovasti! Hetken oli taas helpompi olla kun he olivat siinä, niin ihana ja turvallinen olo. 

Kotiin olisimme päässeet jo aiemmin, mutta joku rokotus (en nyt muista mikä sen nimi oli) piti antaa vauvalle tietyn ikäsenä. Sen takia olisimme sitten joutuneet tulla sairaalalle uudestaan takaisin. Joten päätimme että ollaan se yksi yö lisää, saadaan aamusta rokote ja sitten päästään kotiin eikä tarvitse miettiä takaisin tulemista sen puolesta 🙂 

Ai että oli ihana tunne, kun vihdoin saimme luvan kotiutua. Lääkäritarkastuksessa kaikki oli mainiosti, rokotteet kunnossa. Kätilömme kirjoitti paperit kuntoon. 

Meillä oli aivan mielettömän ihana kätilö loppuajan. Hän piti minulle yksityisluennonkin opiskelijansa kanssa imetyksestä, imetysasento ja imuotteesta demostraatiota ym. Aivan MIELETÖN ihminen!! Niin intohimolla tekee tuota työtään! 🙂 

 

Kun puolisoni tuli hakemaan meitä kotiin, olin pakannus kaiken jo valmiiksi. Puimme vauvan yhdessä ja pakkasimme hänet kaukaloon. Kävimme koputtamassa kätiöiden kanslian ikkunaan, oma kätilömme tuli hyvästelemään ja halasi meitä molempia oikein olan takaa  😀  Toivotti Onnea ja jaksamista vauva-arkeen. 

 

Autoon päästyämme minut kohtasi aivan mieletön haukeus, jopa surullisuus..tyhjeeden tunne. Sinne jäi masuni, kaipasin jopa masuvauvaani, raskautta.. Itkin takapenkillä ja katselin haikein mielin syksyistä maisemaa. 

Puolisoni ajaessa ihmetteli mikä on. ”Kun mulla on ikävä mun masuvauvaa” 

  • No siinähän se istuu kaukalossa sun vierellä!

”No niin, mut en tunne sitä enää mun mahassa” 

  • Ootko nyt vähän hassu? 

”Nyt sä et yhtään enää välitä musta kun mä oon vaan MINÄ, eikä vauvaa oo enää mun sisällä! Nyt sä välität vaan vauvasta etkä musta enää yhtään!” 

  • Tietenkin mä välitän ja rakastan sua ihan yhtä paljon kun ennenkin! Ei se muutu siitä mikskään vaikka vauva onkin nyt ulkopuolella. Oot kyllä ihan hassu! 

”No hyvä on sitte. Enkä oo HASSU! Varmaan hormoonit!” 

 

Kyllä se siitä rauhottui, ja hetken päästä olikin taas hyvä mieli ja suuri odotus päästä Omaan Kotiin.

Päästä poikani luo. Koiriakin jo ikävä. Omaa kotia ja omia tavaroita, omaa sänkyä ja oman kodin tuoksua.

 Outoa tuoda VAUVA sinne. Vaikka toisaalta niin Luonnollista, toisaalta niin Outoa. Ihanaa… vauvamme on vihdoin kotona! 

Synnytys 1/2

Olin kärvistellyt pari yötä valvoen kovissa menkkakivuissa, jotka selvästi yltyivät supistuksiksi. Kuitenkin aina aamun tullen hiipuivat pois  😐  Yritin tehdä kaikkea mahdollista ylläpitääkseni/yllyttääkseni niitä, mutta ei auttanut. Nukuttua en juurikaan saanut, pari tuntia siellä täällä aamun koittaessa vasta.

Meillä oli sovittu kontrollikäynti viralliselle lasketulle ajalle 18.10. raskausdiabeteksen vuoksi. Sinne mentiin ja tilanne kohdunsuulla todettiin sen verran epäkypsäksi, ettei käynnistystä suositeltu. Kohdunsuu oli kyllä auki 2cm, mutta niin ylhäällä, että käynnistyksen aloitettaminen esim ballongilla olisi hankalaa.

MUTTA, ultratessaan vauvan tilannetta lääkäri huomasi että lapsivettä onkin melkoisen vähän. Siitäpä sitten soitteli erikoislastenlääkärille konsultaatiota. Hän oli sitä mieltä että lapsiveden vähyyden vuoksi (sekä taustalla vielä radi), olisi syytä käynnistää synnytys eikä uskalla jäädä odottelemaan. Hän itse oli erikoistunut kaksoisballongin käyttöön, ja suosittelikin juuri sitä menetelmänä.

Sellainen sitten laitettiin ja sen kanssa lähdettiin kotiin odottelemaan että alkaa tehdä töitään.

Kotiin päästyämme supistukset alkoivatkin aivan urakalla, ja ravasin ympäri kämppää niiden kanssa. Aina supistusten tullessa heijailin lantiota nojaten lähimpään seinään/tasoon tms. Sitten ne alkoivat olla niin kipeitä että olin jo polviltani niitten kanssa sängyn päällä kyyneleet silmissä. Otin panadolia 1000mg. 20min päästä supistukset hiipuivat taas pois  😯  Panadolko sen tekee?

Meidät oli käsketty Kättärille klo 20:00 illalla tsekkaukseen, mikä ballongin tilanne on.  Äitini tuli tänne pojan kaveriksi ja lähtivät viemään kolmea koiraamme iltalenkille kun lähdimme ajelemaan sairaalalle. Käytiin siellä käyrillä ja ne oli ok. Kysyin eivätkö tsekkaa ballongin tilannetta. Eivät kuulema, pitää itse katsoa. Mennä vessaan ja nykiä. Sanoin mistä tiedän etten nyi liian kovaa ja riko jotain  😆  Hän sanoi, ettei se ole mahdollista. Jos kohdunsuu on tarpeeksi auennut ja pehmennyt, se antaa myöten ja vekotin tulee ulos.

 

Noo, eikun vessaan. Nyin sitä pikkusen, jännitti niin pirusti  😆  Sitten nyin vähän enemmän , koska selvästi joku sisällä antoi myöten. Sitten otin paremman otteen (koska letku mikä sieltä tulee ulos oli tosi liukas ja limainen  😎  ) ja päätin koittaa vielä vähän ettei enää antaisi myöten. No, justiin kun se alkoi sattua aika kovasti, säikähdin ja yritin työntää sitä takaisin -nerokasta eikö?!  😆  niin siihen se jäi, käteen kera kauheiden veri klönttien (nyrkin kokosten!!) ja siinäpä sitten ihmettelin että mitäs nyt?!? Punaista nappia painelemaan ja kätilö sieltä kiiruhtaa paikalle. ”tää jäi käteen” sanoin sille hengästyneenä  😆  ja hän sitten vaan otti sen vippari roskiin. ”Mites nää klöntit, onko ihan normaalii?” -Joo on, ihan normaalia. Siitä sitten putsasin kaikki paikat, mukaan lukien lattiat ja pöntön, housut jalkaan ja kertomaan käytävällä odottavalle puolisolleni että mepä ei lähdetäkään kotiin  😎  Hän oli juuri kirjottanut viestin äidilleen että lähetään kotiin sieltä vielä, ei ollut ehtinyt painaa lähetä-nappia -onneksi!  😆
Ite naputin omalle äidilleni viestin, että tänne jäätiin.

 

Siitä sitten siirryttiin Kättärin käynnistysosastolla huoneeseen, jossa ei onneksi ollut ketään muuta. Puolisolle saatiin myöhemmin patjakin sinne että sai lepuuttaa kipeää selkäänsä (kun pitkään joutunut tuoleilla istumaan, selkä tulee tosi kipeäksi) ja hetkeksi laittaa silmänsä kiinni.

Mulla puhkaistiin kalvot sitten heti kun huoneeseen päästiin. Lapsivettä ei kyllä kauheasti tullut, että todellakin oli hyvä että synnytys alkoi etenemään!

Päästiin puolison kanssa iltapalallekin siinä vielä. Hänellä oli omat eväät mukana, mä sain kättärin puolesta. Ihanaa oli istua vielä kerran kahdestaan rauhassa, pimeä Helsinki ikkunoiden takana. Ei vielä kipuja, sai tehdä itse sellaisen iltapalan kuin halusi, viimeinen ateria ennen h-hetkeä. Vähän niinkuin viimeinen ehtoollinen  😆

SEn jälkeen alkoikin tapahtua vauhdilla. Supistuksia alkoi tulla, ja pian muuttuivat säännöllisiksi ja voimistuivat. Kellottelin niitä jollain löytämälläni app:llä. Sain kuumavesipullon selän supistuskipuihin, se helpotti ihan kivasti. Kätilö koko ajan hoki suihkuun menemisestä, mua ei vaan jotenkin houkuttanut.

Pian ei paljoa pullot auttaneet. Kätilö kysyi haluaisinko kokeilla TENS-laitetta. Olin kuullut siitä paljon hyvää, ja koska kipuni olivat lähinnä selässä, uskoin sen voivat auttaa. Hän kiikuttikin sen pian ja asensi tarrat selkääni ja näytti miten laite toimii. TENS:in avulla pärjäsin tosi hyvin! 🙂 Kestin tosi hyvin kovatkin supistukset, vaikka lopulta kyllä kivut vei niin jo jalatkin alta ja sumensivat näön, etten enää kestänyt! Puoliso haki kätilön, enkä edes nähnyt häntä..niin kivuissa olin! Hän soitti synnytyssaliin, ja lähdimme sitten sinne. Tuntui oudolta, että mun piti KÄVELLÄ sinne, hyvä kun pysyin pystyssä. Tuntui että lyyhistyn joka askeleella ja taju lähtee, silmissä sumeni niin etten nähnyt enkä kuullut supistuksen tullessa MITÄÄN.