Ensimmäiset päivät osastolla olivat hmm..haastavia. Toisaalta ihanaa tutustua masun ulkopuolella pieneen vauvaamme, toisaalta mulla oli KAUHEA ikävä kotiin, KAUHEA ikävä puolisoa ja KAUHEA ikävä poikaani. Aikamoista itkua oli osastopäivät siis senkin puolesta 🙁
Pidin vauvaa koko ajan vierihoidossa, iholla pelkkä vaippa päällä..tai korkeintaan löysässä kapalossa. Ihanaa oli vain pesiä hänen kanssaan, eikä ollut kiire mihinkään, eikä maailmassa ollut mitään muuta kuin me, siinä hetkessä 😎
Imetys alkoi siinä mielessä hyvin, että vauva osasi hyvin hamuilla tissiä. Nännipihani ja nännini oli vain sen verran suuri hänen suuhunsa, että hän tarvitsi apua joka kerta oikean imuotteen saamiseksi. Onneksi sain paljon apua kätilöiltä. Imuote ei useinkaan ollut ilmeisesti oikea, koska imetys SATTUI..eikä kovin vähääkään, vain AIVAN JÄR-JET-TÖ-MÄN PALJON !! 😯 Koko keho varpaista hiuksien tyveen asti oli sähköiskujen ja kivun kourissa, yritä siinä sitten nauttia imetyshetkistä vauvan kanssa.
Kätilöt kävivät auttamassa ja opastamassa yhtenään, koska en kivun kanssa pärjännyt. Itse opiskelin ohjevihoista oikean imuotteen tunnistamista, mutta oli se vaan niiiiin vaikeaa.
Vauvalta mitattiin kolme-neljä kertaa verensokeri tuona aikana, raskausdiabeteksen takia. Yhden kerran arvo oli vähän huono, muttei silloinkaan liian huono. Lisämaitoja EI tarvittu 🙂
Meillä oli ensimmäisenä päivänä kahden hengen huoneessa huonetoveri poikavauvansa kanssa, mutta he -onneksi- kotiutuivat samana päivänä. Tuokin aika (aamusta iltapäivään) tuntui tosi pitkältä 😕 Oma vauvani kun huusi kurkku suorana, koin sen jotenkin tosi ahdistavana että häiritsemme tuota toista perhettä ja heidän vauvansa unia.
Onneksi jäimmekin yöksi kaksin vauvani kanssa, koska hän sai jotain ihme huutokohtauksia monta kertaa yössä! Huusi karrella, eikä rauhoittunut millään. Imetys oli kamalaa ja kivuliasta. Vauva huusi ja oli tuli kuuma. Jouduin hälyttämään yökön paikalle, ja hän mittasikin kuumeen vauvalta. Vauvalla oli lämpö selvästi koholla, muttei liikaa. Hän auttoi imetyksen käyntiin, että vauva saa nestettä. Ja rauhoitteli minua siitä että vaikka vauva huutaa kovasti, kaikki on ihan kunnossa. Päästiin rauhoittumaan ja takaisin yrittämään nukkumista. Yövalo piti olla päällä koko ajan. Joka kerta kun yritin sammuttaa sitä, vauva alkoi huutamaan kuin hyeena 😯 ei kai tuon ikäinen voi pelätä pimeää??..juurihan hän tuli kohdusta! ..siellä ei taatusti ole valoa!!
Itse hikoilin aivan litimäräksi kaikki vaatteet päivät ja yöt.
Join älyttömiä määriä, ja verensokerit selvästi laski edelleen HYVIN herkästi. Kättärillä ei kuitenkaan ollut äideille tarjolla mitään ”huikopalaa”, vain pelkästään nuo aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Itse tarvitsin kuitenkin parin tunnin välein syötävää, tai verensokerit tippuivat ja taju meinasi lähteä. Kätilöt neuvoivat ottamaan edelliseltä aterialta ylimääräistä (esim.leipää) huoneeseen. No, eihän ne säily margariineineen, juustoineen ym. Joten puolison oli tuotava kotoa/kaupasta mulle evästä ja lisä juotavia. Hän toikin muovikassillisen hedelmiä, smoothieita, ym helposti syötävää + hyvin säilyvää 🙂
Meitä kävi katsomassa päivittäin ihmisiä, onneksi kaikki eivät kuitenkaan ”änkeneet” sairaalaan, vaan osa malttoi odottaa kotiin pääsyä 🙂 Kiva oli kuitenkin että sairaalassakin kävi vieraita, meni aika hieman nopeammin. Kaikkein eniten kuitenkin odotin vain puolisoani, ja poikaani visiitille..kaipasin heitä niiiiiin kovasti! Hetken oli taas helpompi olla kun he olivat siinä, niin ihana ja turvallinen olo.
Kotiin olisimme päässeet jo aiemmin, mutta joku rokotus (en nyt muista mikä sen nimi oli) piti antaa vauvalle tietyn ikäsenä. Sen takia olisimme sitten joutuneet tulla sairaalalle uudestaan takaisin. Joten päätimme että ollaan se yksi yö lisää, saadaan aamusta rokote ja sitten päästään kotiin eikä tarvitse miettiä takaisin tulemista sen puolesta 🙂
Ai että oli ihana tunne, kun vihdoin saimme luvan kotiutua. Lääkäritarkastuksessa kaikki oli mainiosti, rokotteet kunnossa. Kätilömme kirjoitti paperit kuntoon.
Meillä oli aivan mielettömän ihana kätilö loppuajan. Hän piti minulle yksityisluennonkin opiskelijansa kanssa imetyksestä, imetysasento ja imuotteesta demostraatiota ym. Aivan MIELETÖN ihminen!! Niin intohimolla tekee tuota työtään! 🙂
Kun puolisoni tuli hakemaan meitä kotiin, olin pakannus kaiken jo valmiiksi. Puimme vauvan yhdessä ja pakkasimme hänet kaukaloon. Kävimme koputtamassa kätiöiden kanslian ikkunaan, oma kätilömme tuli hyvästelemään ja halasi meitä molempia oikein olan takaa 😀 Toivotti Onnea ja jaksamista vauva-arkeen.
Autoon päästyämme minut kohtasi aivan mieletön haukeus, jopa surullisuus..tyhjeeden tunne. Sinne jäi masuni, kaipasin jopa masuvauvaani, raskautta.. Itkin takapenkillä ja katselin haikein mielin syksyistä maisemaa.
Puolisoni ajaessa ihmetteli mikä on. ”Kun mulla on ikävä mun masuvauvaa”
- No siinähän se istuu kaukalossa sun vierellä!
”No niin, mut en tunne sitä enää mun mahassa”
- Ootko nyt vähän hassu?
”Nyt sä et yhtään enää välitä musta kun mä oon vaan MINÄ, eikä vauvaa oo enää mun sisällä! Nyt sä välität vaan vauvasta etkä musta enää yhtään!”
- Tietenkin mä välitän ja rakastan sua ihan yhtä paljon kun ennenkin! Ei se muutu siitä mikskään vaikka vauva onkin nyt ulkopuolella. Oot kyllä ihan hassu!
”No hyvä on sitte. Enkä oo HASSU! Varmaan hormoonit!”
Kyllä se siitä rauhottui, ja hetken päästä olikin taas hyvä mieli ja suuri odotus päästä Omaan Kotiin.
Päästä poikani luo. Koiriakin jo ikävä. Omaa kotia ja omia tavaroita, omaa sänkyä ja oman kodin tuoksua.
Outoa tuoda VAUVA sinne. Vaikka toisaalta niin Luonnollista, toisaalta niin Outoa. Ihanaa… vauvamme on vihdoin kotona!