Niin ne pienet kasvaa ja vaikka sitä odottaa, tavallaan kauhistuttaa kuitenkin kun tajuaa.. 😆 Viime viikolla pakkasin kaikki potkuhousut ja puolipotkarit kaapista pois 😎 ..toisaalta innoissani, toisaalta hyvin haikeana. Viime viikolla myöskin oli pakko laskea pinnasängyn pohja ihan alas 😯 ..neiti kun kiskoo ittensä jo seisomaan. Sai pelätä millon se on päällään sieltä alas. No, nyt ei tartte
pelätä semmosta 😎 Hui että, meidän tyttö on ISO!
Tänään oli 2.käynti fyssarilla ja hyvin meni 😀 Enpä ole edes tajunnut miten Paljon tuo lapsi on kehittynyt viimeisen kuukauden aikana! Enkä ole kyllä kieltämättä tajunnut edes kuinka HYVÄT valmiudet hänellä on motorisesti yhteen sun toiseen asiaan.. onneksi oli ammatti-ihminen näyttämässä ja kertomassa tarkemmin miten PALJON minun pieni vauvani jo osaa 😉
Tänään siis viikkoa vaille 8kk. Käyty siis fyssarilla, koska tyttö ei pysty refluksin takia olemaan makuuasennossa -> harjoittelemaan ryömimistä, konttaamista, mitä näitä nyt on.. haluaa VAIN pystyasentoon, seisoa ja kävellä.
Kun istuu aikuisen suorien jalkojen välissä, osaakin (en ollut tajunnut tätä) lähteä siitä itse suoraan konttausasentoon, ja siitä jopa meinaa ponkaista aikuisen jalan yli liikenteeseen 😀
Ryömimisasentoon kun fyssari laittoi hänet -> osaa kuulema todella sulavasti ja kauniisti kaikki ryömimisen edellyttämät liikkeet molemmin puolisesti.. jalat siis tekevät jo ryömisliikettä ja lantio on täysin mukana hommassa.
Polviseisontaa koitti. Osaako siitä nostaa itsensä ylös (itse sanoin siinä vielä ennen että ei osaa 😆 ). Ja niin se vaan meidän pimu vetäs ykkösellä itsensä ylös siitä ja hytkyi onnellisena tukea vasten 😆 Tuli käsky laskea pinniksen laita alemmas 😎
Tuli neuvoja miten harkata vauvaa, että oppii itse laskeutumaan. ja Eevillä oli siihenkin jo tosi hyvät valmiudet, vähän kun tyyliin sormella ohjasi, neiti taittoi polvista kauniisti ja istahti alas 😀 ..Meillä vaan kun ei kotona tarvittavan matalaa tukea mitä vasten tuollaisia harjoitella, siksi ei noin hyvin ole voinut edes treenailla. Mistähän sellaisen tähän hätään hankkisi? Kaikki mitä löytyy on ihan liian korkeita siihen tarkoitukseen, eikä fyssarin mukaan edes auta juuri sitä että vauva oppisi ITSE sekä nousemaan ylös, että laskeutumaan alas. Hmmm..
Hauska kun fyssari otti tyttöä käsistä, että miten seisot.. neitihän lähti rytinällä marssimaan eteenpäin. Täti oli vaan suu auki, että jaa, sähän kävelet kohta 😎 Mutta joo, piti toooooosi tärkeenä että opetellaan vauvan kanssa nyt noita asioita että oppii ITSE tekemään asioita, eikä niin että hänet laitetaan joko seisomaan ja lasketaan alas ym.niinkuin melkeinpä tähän asti on tehty 😳 Just estää niitä haavereita, ja ennaltaehkäisee pahojakin loukkaantumisia + lisää varmasti lapsen viihtyvyyttä + auttaa meidän jaksamista. Nyt on vielä vaihe (hänen suullaan) jossa pitää olla KOKO AJAN E:n rinnalla vahtimassa ettei loukkaa itseään, mutta ei kuulema kestä pitkään, koska E:llä niin hyvin hallussa hommat 😀 JEi, I´m so proud of my daughter !!
Ei voi olla että aika menee näin nopeasti! -Nopeasti sumussa, mutta anyway 😆 Aivan mieletöntä että mun vauva on jo SEITSEMÄN KUUKAUTTA !!! 😯 😀 😎
Tähän seitsemään kuukauteen on mahtunut Paljon!
Väsymystä, tajuton määrä väsymystä. Unettomuutta, stressiä, harmaita hiuksia, turhautuneisuutta, ahdistusta, kyyneliä, jopa vihaisuutta, pelkoa, huolestuneisuutta, väsymystä. Ainiin sanoinko jo väsymystä. 😆
Mutta myös ääääärettömän paljon Rakkautta tuota ihanaa vauvaa, tytärtäni kohtaan. Kauan kaivattua, pitkään odotettua vauvaa kohtaan. Ja vieläpä TYTTÖÄ, minun TYTTÖÄ, ai että en voi vieläkään oikein käsittää että MINULLA on käynyt niin hyvä onni, että minulle on annettu tämä tyttölapsi <3
Niin paljon ihania hetkiä. Tuhisevaa ihanan tuoksuista vauvaa nuuskutellessa.. pehmoisia silkinpehmeitä poskia ja silkkistä tukkaa silitellessä. Niin monia onnenkyyneliä häntä katsellessa. Niin monia hetkiä kun häntä katsoessani minut valtaa varpaista asti leviävä Lämmön, Onnen, rakkauden tunne joka on pakahduttaa.
Mitä tuo 7kuukautiseni sitten jo osaa:
Ensimmäiset päivät osastolla olivat hmm..haastavia. Toisaalta ihanaa tutustua masun ulkopuolella pieneen vauvaamme, toisaalta mulla oli KAUHEA ikävä kotiin, KAUHEA ikävä puolisoa ja KAUHEA ikävä poikaani. Aikamoista itkua oli osastopäivät siis senkin puolesta 🙁
Pidin vauvaa koko ajan vierihoidossa, iholla pelkkä vaippa päällä..tai korkeintaan löysässä kapalossa. Ihanaa oli vain pesiä hänen kanssaan, eikä ollut kiire mihinkään, eikä maailmassa ollut mitään muuta kuin me, siinä hetkessä 😎
Imetys alkoi siinä mielessä hyvin, että vauva osasi hyvin hamuilla tissiä. Nännipihani ja nännini oli vain sen verran suuri hänen suuhunsa, että hän tarvitsi apua joka kerta oikean imuotteen saamiseksi. Onneksi sain paljon apua kätilöiltä. Imuote ei useinkaan ollut ilmeisesti oikea, koska imetys SATTUI..eikä kovin vähääkään, vain AIVAN JÄR-JET-TÖ-MÄN PALJON !! 😯 Koko keho varpaista hiuksien tyveen asti oli sähköiskujen ja kivun kourissa, yritä siinä sitten nauttia imetyshetkistä vauvan kanssa.
Kätilöt kävivät auttamassa ja opastamassa yhtenään, koska en kivun kanssa pärjännyt. Itse opiskelin ohjevihoista oikean imuotteen tunnistamista, mutta oli se vaan niiiiin vaikeaa.
Vauvalta mitattiin kolme-neljä kertaa verensokeri tuona aikana, raskausdiabeteksen takia. Yhden kerran arvo oli vähän huono, muttei silloinkaan liian huono. Lisämaitoja EI tarvittu 🙂
Meillä oli ensimmäisenä päivänä kahden hengen huoneessa huonetoveri poikavauvansa kanssa, mutta he -onneksi- kotiutuivat samana päivänä. Tuokin aika (aamusta iltapäivään) tuntui tosi pitkältä 😕 Oma vauvani kun huusi kurkku suorana, koin sen jotenkin tosi ahdistavana että häiritsemme tuota toista perhettä ja heidän vauvansa unia.
Onneksi jäimmekin yöksi kaksin vauvani kanssa, koska hän sai jotain ihme huutokohtauksia monta kertaa yössä! Huusi karrella, eikä rauhoittunut millään. Imetys oli kamalaa ja kivuliasta. Vauva huusi ja oli tuli kuuma. Jouduin hälyttämään yökön paikalle, ja hän mittasikin kuumeen vauvalta. Vauvalla oli lämpö selvästi koholla, muttei liikaa. Hän auttoi imetyksen käyntiin, että vauva saa nestettä. Ja rauhoitteli minua siitä että vaikka vauva huutaa kovasti, kaikki on ihan kunnossa. Päästiin rauhoittumaan ja takaisin yrittämään nukkumista. Yövalo piti olla päällä koko ajan. Joka kerta kun yritin sammuttaa sitä, vauva alkoi huutamaan kuin hyeena 😯 ei kai tuon ikäinen voi pelätä pimeää??..juurihan hän tuli kohdusta! ..siellä ei taatusti ole valoa!!
Itse hikoilin aivan litimäräksi kaikki vaatteet päivät ja yöt.
Join älyttömiä määriä, ja verensokerit selvästi laski edelleen HYVIN herkästi. Kättärillä ei kuitenkaan ollut äideille tarjolla mitään ”huikopalaa”, vain pelkästään nuo aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Itse tarvitsin kuitenkin parin tunnin välein syötävää, tai verensokerit tippuivat ja taju meinasi lähteä. Kätilöt neuvoivat ottamaan edelliseltä aterialta ylimääräistä (esim.leipää) huoneeseen. No, eihän ne säily margariineineen, juustoineen ym. Joten puolison oli tuotava kotoa/kaupasta mulle evästä ja lisä juotavia. Hän toikin muovikassillisen hedelmiä, smoothieita, ym helposti syötävää + hyvin säilyvää 🙂
Meitä kävi katsomassa päivittäin ihmisiä, onneksi kaikki eivät kuitenkaan ”änkeneet” sairaalaan, vaan osa malttoi odottaa kotiin pääsyä 🙂 Kiva oli kuitenkin että sairaalassakin kävi vieraita, meni aika hieman nopeammin. Kaikkein eniten kuitenkin odotin vain puolisoani, ja poikaani visiitille..kaipasin heitä niiiiiin kovasti! Hetken oli taas helpompi olla kun he olivat siinä, niin ihana ja turvallinen olo.
Kotiin olisimme päässeet jo aiemmin, mutta joku rokotus (en nyt muista mikä sen nimi oli) piti antaa vauvalle tietyn ikäsenä. Sen takia olisimme sitten joutuneet tulla sairaalalle uudestaan takaisin. Joten päätimme että ollaan se yksi yö lisää, saadaan aamusta rokote ja sitten päästään kotiin eikä tarvitse miettiä takaisin tulemista sen puolesta 🙂
Ai että oli ihana tunne, kun vihdoin saimme luvan kotiutua. Lääkäritarkastuksessa kaikki oli mainiosti, rokotteet kunnossa. Kätilömme kirjoitti paperit kuntoon.
Meillä oli aivan mielettömän ihana kätilö loppuajan. Hän piti minulle yksityisluennonkin opiskelijansa kanssa imetyksestä, imetysasento ja imuotteesta demostraatiota ym. Aivan MIELETÖN ihminen!! Niin intohimolla tekee tuota työtään! 🙂
Kun puolisoni tuli hakemaan meitä kotiin, olin pakannus kaiken jo valmiiksi. Puimme vauvan yhdessä ja pakkasimme hänet kaukaloon. Kävimme koputtamassa kätiöiden kanslian ikkunaan, oma kätilömme tuli hyvästelemään ja halasi meitä molempia oikein olan takaa 😀 Toivotti Onnea ja jaksamista vauva-arkeen.
Autoon päästyämme minut kohtasi aivan mieletön haukeus, jopa surullisuus..tyhjeeden tunne. Sinne jäi masuni, kaipasin jopa masuvauvaani, raskautta.. Itkin takapenkillä ja katselin haikein mielin syksyistä maisemaa.
Puolisoni ajaessa ihmetteli mikä on. ”Kun mulla on ikävä mun masuvauvaa”
”No niin, mut en tunne sitä enää mun mahassa”
”Nyt sä et yhtään enää välitä musta kun mä oon vaan MINÄ, eikä vauvaa oo enää mun sisällä! Nyt sä välität vaan vauvasta etkä musta enää yhtään!”
”No hyvä on sitte. Enkä oo HASSU! Varmaan hormoonit!”
Kyllä se siitä rauhottui, ja hetken päästä olikin taas hyvä mieli ja suuri odotus päästä Omaan Kotiin.
Päästä poikani luo. Koiriakin jo ikävä. Omaa kotia ja omia tavaroita, omaa sänkyä ja oman kodin tuoksua.
Outoa tuoda VAUVA sinne. Vaikka toisaalta niin Luonnollista, toisaalta niin Outoa. Ihanaa… vauvamme on vihdoin kotona!
Näinhän se on, että vauva on ollut maailmassa jo yli puoli vuotta, enkä edes synnytystä ole saanut tänne kirjoitettua 😯
Puoli vuotta mennyt täysin sumussa 😕 Vauva -niin rakas kuin hän onkin- valvottanut ja uuvuttanut äidin täysin.
Ihana, haastava vauvani. Päivisin ei viihdy oikein missään, mitenkään päin..ei lattialla, ei sylissä, ei koliikkikeinussa eikä oikein missään. Onneksi on hyviäkin päiviä, jolloin viihtyy sentään paremmin, ja on muuten iloisemmalla mielellä.
Vauva ei suinkaan ole piruuttaan haastava, vaan hänen viihtymättömyyteensä, huonovointisuuteensa, huonoihin uniin, on selkeä syy; refluksi 🙁 🙁 🙁
Silloin kun hänellä on refluksin puolesta parempin olo, on ihana, valoisa pikku persoona. Tulta ja tappuraa välillä, mutta niin pitääkin 😆