Korvien putkitus ja uusi infektio

Korvien putkitus oli sovittu tiistai aamupäivään. Puolison piti ottaa lomapäivä töistä. Rahat piti lainata, koska vakuutusyhtiömme OP-pohjola ei anna maksusitoumuksia muihin kuin heidän omaan OP-sairaalaan :O Aikamoista painostusta! Kyllähän nyt ihmiset haluavat pysyä siellä, missä oma hoitava lääkäri on! Eli 1260€ pitäisi ihmisillä olla, tosta noin vaan takataskussa :O  Kyllähän se takaisin saa vakuutuksesta, mutta sama se.. ei meillä OLE tuollaisia summia tässä kodinhoidontuen aikana heittää tiskiin!! Onneksi oli läheinen jolta lainata.
Putkitus meni hyvin. Nukutus jännitti meitä vanhempia ihan kauheasti, ja kyllähän siinä itku tuli. On se hurjaa jättää oma pieni siihen nukutettuna makamaan.. pelkää kai ettei hän koskaan enää herää. Vai pelkääkö sitä siksi, kun hän näyttää siinä.. vainajalta 🙁 en tiedä.  10minuutin päästä hän oli kuitenkin takaisin sylissämme, ja sekaisin kun seinäkello. Hurjaa se oli. Hän itki ja karjui, koska oli niin sekaisin. Mutta siitä selvittiin.

Kotona illalla hän oli todella-todella itkuinen ja kiukkuinen. Valitti korvia koko ajan.

Aamulla kun heräsi oli jo lämpöä. Päivän mittaan se alkoi vaan nousta. Ensin 38:n, sitten 38,5 ja lopulta iltapäivällä jo 39 🙁

Yritin tavoittaa leikannutta lääkäriä monesti ja jätin hänelle soittopyyntöjä. Onko putkituksesta johtuvaa, vai taas jokin UUSI infektio.

Häneen ei saanut yhteyttä ollenkaan sen päivän aikana. mutta seuraavana aamuna soitti. Oli sitä mieltä, ettei erittäin todennäköisesti johdu putkituksesta, vaan jokin uusi infektio 🙁 Todennäköistä on, että tytöllä ollut jokin pöpö ”kytemässä” ja maskinukutus esim. ”työntänyt” pöpöjä syvemmälle..

Käytiin vielä samana päivänä lääkärissä, samalla korvalääkäri teki putkituksen jälkitarkastuksen. Korvat täysin puhtaat, kuivat.. ei mitään niissä. Nielu ainoastaan punainen, ei muita löydöksiä. Labrat otettiin minun pyynnöstäni, koska jotenkin pelkäsin jotain enteron aiheuttamaa jälkitautia, kuten keuhkokuumetta tms. CRP oli 7, mutta leukkarit hiukka koholla. Lääkäri kuitenkin sitä mieltä että virus-infektiossa se normaalia. Eli siis VIRUS. Taas jostain bongattu uusi hiton infektio! arghhh!!

Kuume sit huiteli 39-40 akselilla muutaman päivän. Eilen oli enää lämpöä vähän alle 38.

Koskahan tuo tyttö olisi TERVE?? Siis normaali, terve lapsi jonka kanssa voi mennä esim.kylään?? Sitä päivää odotellessa.

 

Tähän mennessä (tää koko TÄMÄN kertainen sairasteluputki, alk 13.11 – ) rahaa palanut lääkkeisiin ja lääkäreihin 927,95€ + putkitus 1260€ :O

Infektioputki taas

Hurraa, me ollaan sairastettu yhteensä 1 KUUKAUSI 3 PÄIVÄÄ, siis putkeen !! 🙁

En edes muista millaista on olla Terveen lapsen kanssa. Mitä voi Normaalisti tehdä, minne mennä.. Neljän seinän sisällä vaan ollaan oltu, ja jos vähän parempi vointinen päivä ollut, niin ollaan vähän ulkoiltu, tai käyty kaupassa, tai korkeintaan mummilla (mun äidillä). Siinäpä se. Kaikki kerhot, muskarit, joulujuhlat ja -konsertit jääneet väliin 🙁

Ensin oli paha flunssa, eli räkis. Sitten tuli korvatulehdus. Koska tytöllä ei suolioireiden takia antibioottia suositella, päädyttiin CRP:n ja verenkuvan tsekkauksen jälkeen siihen että seurataan 2-3pv -> jos ei helpota, uudelleen yhteys lääkäriin. No, ei helpottanut. Korvalääkärille -> paha korvatulehdus molemmissa korvissa 🙁 Ei auttanut kuin aloittaa ab-kuuri (Kefexin)

kuumeessa

No joo, se kuuri syötiin ja vasta kun se oli loppunut, alkoi oireilu vähän helpottaa. Ei loppunut kokonaan kuitenkaan ja korvien hakkaaminen, repiminen ja painelu jatkui + muu kiukkuisuus ja huonovointisuus. Lääkäriin -> toisessa korvassa taas/edelleen korvatulehdus :O 🙁 -> ab-kuuri oli pakko ottaa, kun ei se tulehdus kerta lähde sieltä millään (Zithromax)

Käytiin korvalääkärissä taas Pikkujätissä, koska tyttö jatkuvasti repii, haroo ja hakkaa korviaan + lämpöilee. Yllätys oli suuri, kun korvat olikin puhtaat. Korvalääkärin kanssa yhdessä päädyttiin kuitenkin siihen, että putkitetaan korvat, koska sitten voisimme välttää jatkossa korvatulehduskierteet + antibiootit. Putkituttuun korvaan jos sattuisi tulemaan korvatulehdus, sitä voi pitkään hoitaa ab-tipoilla suoraan korvaan, eikä tarvitse suolta kiusata antibiooteilla. Varasimme jo ajan korvien putkitukseen 🙂

Siitä kun selvittiin, tulikin uusi kuume seuraavana päivänä :O -> Lääkäriin, oltiin varmoja että on taas korvatulehdus, koska paukuttelee ja repii korvia yhtenään. No yllätys oli todella suuri, kun korvat täysin puhtaat! Mutta, nielussa näkyi pari rakkulan näköistä muodostumaa, ja lääkäri oli varma että jokin rokko. Otettiin vielä labrat varmistukseksi, ettei mitään muuta ja labrat oli ok. Lääkäri sanoi että joko vauvarokko tai enterorokko :O Apua!

Pari päivän päästä varmistui, että entero se on! 🙁 Sinne meni itsenäisyyspäivän juhla suunnitelmat 🙁

 

Enterorokossa oli siis kova kuume 2-3pv ja sitten alkoi ilmestyä näppylää raajoihin. Jalkapohjiin, sääriin ja reisiin sekä käsiin. Myöhemmin näppylät muuttuivat varpaissa rakkuloiksi.

Tähän mennessä mennyt sairasteluun lääkärikäynteinä ja lääkkeisiin rahaa 761,50€ !!! Että onneksi on vakuutus!!

 

 

Kävelyä ja sairastelua

Tasan 10kk päivänä tyttö alkoi KÄVELEMÄÄN (!)  😀  Siis ihan kunnolla. Ihanaa katseltavaa kun pieni ihminen tepastelee horjuen, ja onnistumisesta on niin suuri riemu  😀  

Meillä sairastettiin ekaa kertaa ihan kunnolla  😐 
Ensin oli korvien kaivelua, repimistä, haromista n.viikon verran ja pari vikaa päivää yltyvänä. Lisäksi lämpöä. Käytiin Terveystalossa, jossa lääkäri totesi korvatulehduksen -> Antibiootti Amorion. Kysyin onko varmasti välttämätön, koska haluaisin välttää kaikki ylimääräiset ab-kuurit viimeiseen asti. Mutta on kuulemma. Lasku ja ulos. Ei mitään jälkitarkastuksia tai muitakaan ohjeistuksia  🙄

5pv oli jo ab-kuuria takana, eikä pätkääkään parannusta. Hirveä nuha ja tukkoisuus tullut, sekä viimeisimpänä kova yskä -> uudelleen lääkäriin, tällä kertaa viisastuneen Pikkujättiin nenä-,korva-,kurkkulääkärille. Suureksi yllätykseksemme korvat täysin TERVEET  😯  vaikka tyttö repii ja raastaa niitä ja itkeskelee. No hyvähän se on!  🙂  Saatiin oireiden hoitoon nenäsumutetta, suolatippoja sekä Panadolin oraaliliuoksen korvikkeeksi (pitää antaa jo niin isoja määriä, että masulle huonoksi) Pamol f:ää. Ohjeet seurailla 3-4pv. 

Eipä helpota. 4pv kulunut, illalla nousee kaiken muun lisäksi vielä kuume. Aamusta taas Pikkujättiin. Tuloksena tuore nielutulehdus, joka siis virus. UUSI virus edellisen perään, josta pieni ei ole ehtinyt vielä edes toipua  🙁  Tämä lastenlääkäri selitti että tod.näk. tytöllä ei ole ollut edes sitä korvatulehdusta alunperin. Koska siitä dg:sta 5:n päivän kuluttua kun kävimme tuolla spesialistilla, ei mitään viitteitä märkäiseen korvatulehdukseen (edes paranemisvaiheessa olevaan) näkynyt  😯  että ensimmäinen lääkäri (Terveystalo) ei ole osannut erottaa normaalia flunssasta johtuvaa tärykalvon punoitusta korvatulehduksesta. Sanoi että se toki välillä lapsilla haastavaa, mutta ammattitaitoisen lääkärin PITÄISI pystyä se erottamaan. Jep, mahtavaa! Eli turha ab-kuuri meni sitten ab-vastaisen 10-kuiselle  😈  Onneksi ystävä vinkkasi edes että kannattaa ab.n kanssa vetää Precosaa oman maitohappobakteerin lisäksi. Se vähän edes tasoittaa suolistoflooraa. 

Kaiken kaikkiaan sairastettiin kolme (3!!) viikkoa! Vieläkään ei ole ohi täysin. Nenä vuotaa ja on lämpöä. Neiti tekee neljää hammasta samaan aikaan ylös tän kaiken lisäksi! Yksi tullut jo läpi, 3 siinä hilkulla. Yöt on toooosi vaikeita välillä, toisinaan onni (vai Armo) potkaisee meitä vanhempia ja yö voi mennä hyvinkin. Viime yö oli taas niin kaRRRmea että tänään kaikki näyttänyt jotenkin niin synkältä tän väsymyksen läpi. Heräili varmaan 20krt, enkä edes liioittele! Pahimmillaan ravasin 5min välein. Välillä istuin hänen pinniksen vieressä yli tunnin ja lopulta kun nukahti ja onnistuin hipsimään omaan sänkyyn -> 5min ja taas kuului ”byääää”  🙄  Ääh! Voisko tää kaikki please NORMALISOITUA?! Ihan perus arkea? En pyydä ruusunpunaista unelmaa enkä mitään superihanaa elämää.. pelkästään normaalia, tasaista arkea, että voidaan ulkoilla, käydä puistoissa, kerhoissa, muskarissa, kylässä. Syödä, juoda, nukkua. Että mun vauva ois taas oma ihana itsensä, oma persoonallinen E, eikä kiukkuinen ampiainen joka vaan roikkuu lahkeessa ja huutaa, haluaa syliin, ei haluakaan olla sylissä, mutta ei halua olla poiskaan sylistä.. Tiedän, hänellä on kurja olla. Mutta niin on välillä äidilläkin  😳 

Voi meidän ISOA!

Niin ne pienet kasvaa ja vaikka sitä odottaa, tavallaan kauhistuttaa kuitenkin kun tajuaa..  😆  Viime viikolla pakkasin kaikki potkuhousut ja puolipotkarit kaapista pois  😎 ..toisaalta innoissani, toisaalta hyvin haikeana. Viime viikolla myöskin oli pakko laskea pinnasängyn pohja ihan alas  😯 ..neiti kun kiskoo ittensä jo seisomaan. Sai pelätä millon se on päällään sieltä alas. No, nyt ei tartte

Siinä se on, ISOJEN pinnasänky! Ja Kaino-kirahvi siellä jo odotteleekin meidän pientä isoa <3

pelätä semmosta  😎  Hui että, meidän tyttö on ISO!

Eroahdistus

Juhannus vietettiin mökillä vaarin ja mummin, sekä mun veljeni perheen kanssa. Heillä kaksi lasta 3v ja 6v. Kyllä tykkäsi E seurata serkkunsa 3v touhuja ja he jopa vähän ”leikki” yhdessä  😀 
Mutta, kauhean EROAHDISTUKSEN kehitti sitten meidän neiti juhannuksen aikana  😯 Aiemmin siis ei merkkiäkään semmoisesta! Ymmärrän, että kuuluu normaaliin vauvan kehitykseen, mutta hieman hämillämme olimme puolison kanssa. Tämä siis ilmeni kun ekan kerran 8kuukauteen pääsimme KAHDESTAAN johonkin, nyt siis saunaan. E:n seuraksi jäi jo pari päivää tutuksi tulleet sukulaiset (joita siis kyllä aiemminkin nähnyt säännöllisesti) ja 14v veli. Eipä ehditty saunassa kuin muutama sana vaihtaa, kun saunaan monen oven taakse kantautui kaRRRRmea huuto, joka ei vaan laantunut. Pakkohan se oli mennä katsomaan mikä tytöllä on, ja hän naama punaisena ja kurkku suorana HUUSI ja muut yrittivät rauhoitella häntä  😯 Ensin puoliso eli E:n toinen äiti otti hänet syliin ja yritti rauhoitella. Pieneksi hetkeksi rauhoittuikin, mutta alkoi taas heti uudestaan, ja siis aivan TÄYSIÄ! Ei auttanut kun äidin ottaa syliin, jossa rauhottui heti  😯 Ajateltiin että otetaan sitten hänet mukaan saunaan, puoliso otti hänet syliin ja meni riisumaan. Sama huuto alkoi taas. Ja jatkui jopa kun tyttö pääsi vatiin VETEEN, mitä normaalisti RAKASTAAAAAA vaikka miten väsy ja kurja mieli olis. Mutta ei, kurkku suorana vaan karjui. Menin itse sitten siihen pesemään häntä, jos auttaisi, mutta ei sekään enää auttanut. Äkkiä pestiin ja pois saunasta. Itse peseydyin äkkiä ja puoliso kuivasi tytön. Loppuillan sitten äidin sylissä vaan kyhjötti  😕 
Tämä on nyt jatkunut sitten sen jälkeen. Vaikka lapsenvahteja ois ollut enemmän kuin kylliksi, emme siis voineet nauttia hetkeäkään kahden keskisestä ajasta tämän vuoksi. Miksipä sitä TAHALLEEN toista huudattaisi, ehditään sitten olla kahdestaan joskus toiste  🙄 

Mutta nyt tyttö huutaa kotonakin minun perään, en saisi metriä kauemmas mennä. Vähän ahdistavaa  😕  Koska pakkohan olisi vessassa käydä, ja jotain kotihommiakin tehdä. En minä jaksa tällaisena ”ADHD:na” olla koko ajan paikallaan kököttämässä kasikuisen vierellä, mutta eipä oikein muukaan auta  🙄  Ohihan tämä menee, voi kyllä mennä ensin vieläkin pahemmaksi mitä olen lukenut.. kaikkea aikansa. Kun on joku raskasvaihe menossa vauvalla, ei meinaa millään jaksaa uskoa huomiseen, siihen että se ”helppo”-kausikin vielä muka joskus tulee.. tuleeko  8) 

Refluksilääkettäkin yritettiin vaihtaa.. Zantac meillä ollut käytössä ja toiminut oikein hyvin. MUTTA. Se on alkoholipohjainen, joka arveluttaa noin pienellä pitkäaikaiskäytössä. Kuikka suositteli sitten Nexiumia ja aloitettiin sen käyttö. Aluksi meni tosi paljon takapakkia, yhtä nousua ja puklua koko päivä täynnä. Sitten vähän alkoi jeesaamaan, mutta tytöllä katosi ruokahalu ja lisäksi masu meni ihan kovalle eikä meinannut kakka kulkea ollenkaan. Hän oli päivisin itkuinen ja öisin levoton. Toista viikkoa kokeiltiin, ja Kuikkaan taas yhteys (vaikka onkin lomalla  8) ) -> hän suositteli palaamaan Zantaciin ja lisäksi Gaviscon käyttöön. Palattiin Zantaciin, ja ruokahalu on palannut sekä vatsa toimii hyvin 🙂 Nousuja tulee, mutta voi olla joku pahiskin mikä aiheuttaa? joka tapauksessa kokonaisvaltaisesti tilanne parempi kuin Nexiumilla. Gavia ei olla vielä haettu, haen varmaann tänään. Ajattelin ottaa sen vain pari krt/pv käyttöön ison aterian jälkeen, koska pikkuvauvana E:llä meni siitä pakki ihan jumiin. 

Fyssarikäynti

Tänään oli 2.käynti fyssarilla ja hyvin meni  😀  Enpä ole edes tajunnut miten Paljon tuo lapsi on kehittynyt viimeisen kuukauden aikana! Enkä ole kyllä kieltämättä tajunnut edes kuinka HYVÄT valmiudet hänellä on motorisesti yhteen sun toiseen asiaan.. onneksi oli ammatti-ihminen näyttämässä ja kertomassa tarkemmin miten PALJON minun pieni vauvani jo osaa  😉  

Tänään siis viikkoa vaille 8kk. Käyty siis fyssarilla, koska tyttö ei pysty refluksin takia olemaan makuuasennossa -> harjoittelemaan ryömimistä, konttaamista, mitä näitä nyt on.. haluaa VAIN pystyasentoon, seisoa ja kävellä. 

Kun istuu aikuisen suorien jalkojen välissä, osaakin (en ollut tajunnut tätä) lähteä siitä itse suoraan konttausasentoon, ja siitä jopa meinaa ponkaista aikuisen jalan yli liikenteeseen  😀  

Ryömimisasentoon kun fyssari laittoi hänet -> osaa kuulema todella sulavasti ja kauniisti kaikki ryömimisen edellyttämät liikkeet molemmin puolisesti.. jalat siis tekevät jo ryömisliikettä ja lantio on täysin mukana hommassa. 

 

Polviseisontaa koitti. Osaako siitä nostaa itsensä ylös (itse sanoin siinä vielä ennen että ei osaa  😆  ). Ja niin se vaan meidän pimu vetäs ykkösellä itsensä ylös siitä ja hytkyi onnellisena tukea vasten  😆  Tuli käsky laskea pinniksen laita alemmas  😎   

Tuli neuvoja miten harkata vauvaa, että oppii itse laskeutumaan. ja Eevillä oli siihenkin jo tosi hyvät valmiudet, vähän kun tyyliin sormella ohjasi, neiti taittoi polvista kauniisti ja istahti alas  😀  ..Meillä vaan kun ei kotona tarvittavan matalaa tukea mitä vasten tuollaisia harjoitella, siksi ei noin hyvin ole voinut edes treenailla. Mistähän sellaisen tähän hätään hankkisi? Kaikki mitä löytyy on ihan liian korkeita siihen tarkoitukseen, eikä fyssarin mukaan edes auta juuri sitä että vauva oppisi ITSE sekä nousemaan ylös, että laskeutumaan alas. Hmmm.. 

 

Hauska kun fyssari otti tyttöä käsistä, että miten seisot.. neitihän lähti rytinällä marssimaan eteenpäin. Täti oli vaan suu auki, että jaa, sähän kävelet kohta  😎  Mutta joo, piti toooooosi tärkeenä että opetellaan vauvan kanssa nyt noita asioita että oppii ITSE tekemään asioita, eikä niin että hänet laitetaan joko seisomaan ja lasketaan alas ym.niinkuin melkeinpä tähän asti on tehty  😳  Just estää niitä haavereita, ja ennaltaehkäisee pahojakin loukkaantumisia + lisää varmasti lapsen viihtyvyyttä + auttaa meidän jaksamista. Nyt on vielä vaihe (hänen suullaan) jossa pitää olla KOKO AJAN E:n rinnalla vahtimassa ettei loukkaa itseään, mutta ei kuulema kestä pitkään, koska E:llä niin hyvin hallussa hommat  😀  JEi, I´m so proud of my daughter !! 

My baby 7 months already!

Ei voi olla että aika menee näin nopeasti! -Nopeasti sumussa, mutta anyway  😆  Aivan mieletöntä että mun vauva on jo SEITSEMÄN KUUKAUTTA !!!  😯  😀  😎

Tähän seitsemään kuukauteen on mahtunut Paljon!

Väsymystä, tajuton määrä väsymystä. Unettomuutta, stressiä, harmaita hiuksia, turhautuneisuutta, ahdistusta, kyyneliä, jopa vihaisuutta, pelkoa, huolestuneisuutta, väsymystä. Ainiin sanoinko jo väsymystä.  😆

 

Mutta myös ääääärettömän paljon Rakkautta tuota ihanaa vauvaa, tytärtäni kohtaan. Kauan kaivattua, pitkään odotettua vauvaa kohtaan. Ja vieläpä TYTTÖÄ, minun TYTTÖÄ, ai että en voi vieläkään oikein käsittää että MINULLA on käynyt niin hyvä onni, että minulle on annettu tämä tyttölapsi <3

Niin paljon ihania hetkiä. Tuhisevaa ihanan tuoksuista vauvaa nuuskutellessa.. pehmoisia silkinpehmeitä poskia ja silkkistä tukkaa silitellessä. Niin monia onnenkyyneliä häntä katsellessa. Niin monia hetkiä kun häntä katsoessani minut valtaa varpaista asti leviävä Lämmön, Onnen, rakkauden tunne joka on pakahduttaa.

Mitä tuo 7kuukautiseni sitten jo osaa:

  • Kääntyä molemmin puolin
  • Istua tukevasti ilman tukea
  • Syödä sormin ja lusikasta kun antaa käteen
  • Juoda nokkamukista
  • Tehdä pissat ja kakat POTTAAN !
  • Seisoa tukea vasten
  • Nousta pinniksessä itse polviseisontaan + seisomaan  😯
  • Kävellä tukien
  • Huristella tuhatta ja sataa kävelyautollaan  😆  ja päättäväisesti mennä paikasta toiseen, oman toiminnan ohjaus siis alkaa toimia  8)
  • Pestä hampaita  😀
  • Pärisyttää
  • Tapailla ”äiti”-sanaa  😛
  • Kun kysyy ”onko kivaa?” vastaa pärisemällä  😆
  • Tunnistaa nimensä
  • Tunnistaa tutut laulut + tutut ihmiset + tutut esineet jo toimintaan. Esim. oman näkkäripaketin näkiessään alkaa huohotus ja käsien heilutus ja suu käymään kun odottaa jo näkkäriä  😆
  • Antaa märkiä pusuja  😎
  • Kylpeä railakkaasti kastellen kylvettäjän ihan kauttaaltaan (siis uikkarit hei päälle!) + saunoa  😎
  • Ilmoittaa kitinällä ja vinkumisella erittäin selkeästi kun hänen ylhäisyydellään on TYLSÄÄ  😆
  • ja ja …
    Sormiruokailen itse

    Olen ISO tyttö, rakastan seistä! Ja olen justiin vetänyt purkillisen kokonaisia vadelmia!