Ei voi olla että aika menee näin nopeasti! -Nopeasti sumussa, mutta anyway 😆 Aivan mieletöntä että mun vauva on jo SEITSEMÄN KUUKAUTTA !!! 😯 😀 😎
Tähän seitsemään kuukauteen on mahtunut Paljon!
Väsymystä, tajuton määrä väsymystä. Unettomuutta, stressiä, harmaita hiuksia, turhautuneisuutta, ahdistusta, kyyneliä, jopa vihaisuutta, pelkoa, huolestuneisuutta, väsymystä. Ainiin sanoinko jo väsymystä. 😆
Mutta myös ääääärettömän paljon Rakkautta tuota ihanaa vauvaa, tytärtäni kohtaan. Kauan kaivattua, pitkään odotettua vauvaa kohtaan. Ja vieläpä TYTTÖÄ, minun TYTTÖÄ, ai että en voi vieläkään oikein käsittää että MINULLA on käynyt niin hyvä onni, että minulle on annettu tämä tyttölapsi <3
Niin paljon ihania hetkiä. Tuhisevaa ihanan tuoksuista vauvaa nuuskutellessa.. pehmoisia silkinpehmeitä poskia ja silkkistä tukkaa silitellessä. Niin monia onnenkyyneliä häntä katsellessa. Niin monia hetkiä kun häntä katsoessani minut valtaa varpaista asti leviävä Lämmön, Onnen, rakkauden tunne joka on pakahduttaa.
Mitä tuo 7kuukautiseni sitten jo osaa:
Kääntyä molemmin puolin
Istua tukevasti ilman tukea
Syödä sormin ja lusikasta kun antaa käteen
Juoda nokkamukista
Tehdä pissat ja kakat POTTAAN !
Seisoa tukea vasten
Nousta pinniksessä itse polviseisontaan + seisomaan 😯
Kävellä tukien
Huristella tuhatta ja sataa kävelyautollaan 😆 ja päättäväisesti mennä paikasta toiseen, oman toiminnan ohjaus siis alkaa toimia 8)
Pestä hampaita 😀
Pärisyttää
Tapailla ”äiti”-sanaa 😛
Kun kysyy ”onko kivaa?” vastaa pärisemällä 😆
Tunnistaa nimensä
Tunnistaa tutut laulut + tutut ihmiset + tutut esineet jo toimintaan. Esim. oman näkkäripaketin näkiessään alkaa huohotus ja käsien heilutus ja suu käymään kun odottaa jo näkkäriä 😆
Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että täytyy ihmetellä kuinka paljon vastoinkäymisiä vauvan elämään voidaan antaa?!
Ensimmäinen puoli vuotta oli pelkkää tuskaa vatsavaivojen ja pahojen refluksivaivojen kanssa. Sitä kautta syöminen oli TOOOOSI vaikeaa, nukkuminen hyvin hyvin pätkittäistä, ja hereillä olo pelkkää itkua ja tuskailua..kantelua, sylissä kekkalointia ja viihdytystä kun ei lattialla/missään vaakatasossa voinut olla 😥
4kk vauva pystyi ensi kertaa oikeastaan olla edes pieniä aikoja lattialla, muut oppivat siinä vaiheessa jo kääntyilemään, meillä vasta harjoiteltiin olemista selällään(/mahallaan, mikä vielä hankalampaa). Minuutteja ne oli mitä hän pystyi näitä motorisia taitoja lattialla harjoittelemaan, mutta jotain kuitenkin. Kääntymäänkin opittiin 🙂 Edelleenkin refluksi vaivasi pahasti, mutta kiinteiden aloituksen myötä (lääkärin määräyksestä 4kk iässä) se pariksi viikoksi hiukka helpotti.
Sitten alettiin tehdä hampaita; kaivettiin suuta reikä päässä, kuola valui, järsittiin kaikki lelut kädet ym, vähän väliä jaksoja että lämpö nousi ja itkuisuus/kiukkuisuus lisääntyi potenssiin 100. No ilman muutahan me luultiin että ne hampaat! ..mutta ei, ei tullu hampaita. Tätä jatkui 1,5kk ❗ Yhtenä päivänä kun yritin nukuttaa vauvaa ja katselin hänen nukahtamistaisteluaan jälleen kerran, kun kaivaa vaan suuta aivan reikä päässä -> ikään kuin siellä olisi DEMONI joka pitäisi kaivaa kurkusta ulos! ❗ Silloin syttyi lamppu päässä; se mitään hampaita tee, ku toi on REFLUKSI yksi oire!! 😡 Ääh! Otin sitten lääkäriin yhteyttä ja samana iltana haettiin tytölle jo refluksilääkitys (mitä siihen asti oli yritetty kaikin keinoin vältellä, koittaen kaikki maaailman lääkkeettömät keinot) Zantac. Viikko meni että oireet alkoi tasaantua, sitten meillä olikin ihan eri tyttö; Iloinen, aurinkoinen ja erittäin hyväntuulinen 😛
Tätä iloa jatkui muutamia päiviä, tuli väliin päiviä että kiukkunen vauva tuli takaisin, kaikki oli huonosti, refluksi pahana taas. Alettiin yhdistää tiettyihin ruokiin ja niin meiltä tippui sosevalikoimasta ensin porkkana, sitten persikka, sitten mango. Kukkakaali oli jo aiemmin todettu sopimattomaksi. (myöhemmin saatiin lääkäriltämme tietää, että em.kolme raaka-ainetta on ristiallergioita siitepölykauden juuri alettua, reagointi näin vahvaa!) Hyvä kuitenkin kun bongattiin nuo voimakasta närästystä aiheuttavat ruoat, saatiin ne pois ruokavaliosta ja vauvalle sitä kautta parempi olo.
Sitten 6,5kk hän oikeesti teki ne hampaat. 1,5viikkoa itkua-huutoa-kitinää non-stop aamusta iltaan! Lämpöä, nenä vuotaa, tosi kova väsymys! (mutta nukkuahan EI voi) Ensin saatiin 1 hammas ulos, sen jälkeen yksi hyvä päivä. Sitten tehtiinkin se toinen alahammas ja taas em.oireet monia päiviä.
Kun tästä selvittiin, aateltiin että huh, voisko nyt olla kerrankin hetki seesteistä, sellasta NORMAALIA vauva-arkea – no EI VOI!! Nyt tää viikko vauva kärsinyt kauheasta flunssasta 🙁 Räkää riittää, mistä lie asti sitä voi edes tulla?! Lämpöä/kuumeilua, itkua ja valitusta taas lähes aamusta iltaan. Toooodella väsynyt, ei jaksa mitään, mutta nukkumaan käynti muuttunut todella todella vaikeaksi! On vaikka mitkä kikka-kuutoset käytössä, jotta hänen olonsa vähän edes helpottuisi ja että pystyisi nukahtamaan/nukkumaan. On pilkottua sipulia harsossa sängyn laidassa kiinni, kuumaa vettä ämpärillinen sängyn vieressä (huoneilman kosteutus), nenää imuroitu ahkerasti, keittosuolatipat ym ym.
Tuntuu ettei meidän pieni tyttö saa KOSKAAN nauttia sellaisesta NORMAALISTA olosta! Että hän voisi elää arkea oppien uusia asioita, ihmetellä maailmaa ja uusia juttuja. Koko ajan jotain vaivaa, joka tekee hänen olonsa tosi kurjaksi 😥 ..ei siinä kyllä varmaankaan riitä voimat uusien asioiden oppimiseen. Voi miettiä omalle kohdalle, kiinnostaako tai onko energiaa oppia/kiinnostua uusista asioista, jumpata, liikkua ja iloita pienistä asioista jos on KIPEÄ 🙄 Eikö nämä vastoinkäymiset jo ala riittää?! Tyttöni täyttää huomenna 7kk ❗ SEITSEMÄN KUUKAUTTA, ja hänen normaalit/hyvät päivänsä tässä elämässä voi laskea sormin 🙄 😥 Kuinka Ankeaa. Miksei pieni ihminen saa voi saada jo vapaata vastoinkäymisistä.. Me vanhemmatkin mielellämme siitä nauttisimme ja osaisimme jokaista Hyvää hetkeä Arvostaa. Haluaisimme nähdä tyttäremme Oikean persoonallisuuden, näiden kaikkien vaivojen takaa kun se ei pääse kunnolla esiin. Vai oletko sinä oma itsesi kipeänä/kipuilevana? Et varmaankaan.
Ei sillä, SILTI tuo ihana elämänjanoinen suloisuus oppii JOKA PÄIVÄ jotain uutta. Joka päivä joku asia mikä tulee uutena, ai tänään me osataankin tämmöistä 😎
Nyt vasta oikeastaan olen huomannut, minun pieni vauvani ei olekaan enää PIENI 😯 ..hän on jo iiiiiso tyttö, joka esim. yrittää nousta sata lasissa jo SEISOMAAN. Tänään ekaa kertaa onnistui pinniksessä nousemaan ensin polviseisontaan ja siitä seisomaan 😯 aaaaaaa….mihin mun vauva katosi. Sen siitä saa kun eka puoli vuotta meni ihan täydessä sumussa karmean univajeen takia 😯
Nyt on tehty hampaita viimeiset 2kk (!!) ja siitä VIIKKO nyt yhtä itkua.
Lauantaina putkahti ensimmäinen VIHDOIN 😯 ja kyllä oli aivan karmee päivä! Sen jälkeen olluki ihan yhtä kauheeta. Yksi päivä tässä välissä oli sellanen, että tyttö edes VÄLILLÄ oli hetken hiljaakin. Muuten on äänimaailmamme ollut täynnä itkua, kitinää, valitusta, huutoa 🙁 Tää on todella raskas vaihe mulle, koska olen hyvin ääniherkkä, ja kun KOKO päivän kuuntelet non-stop-äänihelvettiä, tuntuu että aivot räjähtää ja korvissa soi vielä kun tulee vihdoin hiljaistakin 😯 Aivan järjetön väsymys myös, vaikka viime yönkin (kiitos puolisoni joka hoiti yövuoron tytön kanssa) nukuin jopa hyvin. Kun päivät on tosi raskaita vauvan kanssa ja varmaankin tuo äänimaailman kaottisuus lisää vielä väsymystäni.
Tämä kaikki valitus toki kuulostaa siltä, etten osaisi ajatella asiaa pienen hampaita tekevän vauvani puolelta; toki osaan, ja ajattelenkin! Ymmärrän täysin, että hänellä on TO-DEL-LA kurja olo! Hampaiden vaivaamisen lisäksi oireina ollut nenän vuotaminen, lämpö (tänään lähes 38!) ja kova väsymys. Hän ei jaksa oikein tehdä mitään, ja väsyy pienestäkin. Unet oli hyvin risaisia ensimmäisen hampaan tullessa, sekä yöllä että päivällä. Tämä toinen hammas vissiin väsyttänyt enemmän, koska nyt tyttö nukkunut päiväunia PITKÄÄN (hänelle pitkään) ja pari viime yötä ainakin ihan hyvin. Tulevastahan ei tiedä 😮
Tänään aamulla siis huomasin toisen hampaan tulleen vihdoin läpi 🙂 Voitto sinällään, koska se tarkoittaa että tämä hammas-taisto on jossain vaiheessa OHI. Eipä sitä ole odotettukaan! Toki, tuleehan niitä sitten lisää, mutta saadaampahan nyt nämä kaksi ensimmäistä pirulaista pois päiväjärjestyksestä 🙂
Tänään ei ole soseet maistuneet ollenkaan, eikä kyllä muinakaan päivinä juurikaan. Tänään sentään maitoa huolinut, yleeensä ei ole sekään mennyt. Saanut olla ihan huolesta kipeenä ja tehdä kaikenmaailman sirkustemppuja (laulaa, soittaa babypianoa ym ym) jotta saanut edes jotain menemään *huoh* Pari päivää sentään itse sormin syötävät järsittävät menneet, tänäänkin kuin kuumille kiville 😆 Tattarinäkkäriä, kurkkua, maissinaksuja. Tänään koitettiin vesimelonia, ei ollut vielä ainakaan hitti. Vadelmia maisteltiin eilen ja niille irvisteltiin ja syljettiin suusta, tänään taas ne olivat suurta herkkua 😆 Odotan niin kovasti että saisi vapaammin alkaa antaa ja tyttö HALUAISI kokeilla uusia makuja ja ruokahalu ylipäätään palaisi.. sitä ootellessa 😎
Ensimmäiset päivät osastolla olivat hmm..haastavia. Toisaalta ihanaa tutustua masun ulkopuolella pieneen vauvaamme, toisaalta mulla oli KAUHEA ikävä kotiin, KAUHEA ikävä puolisoa ja KAUHEA ikävä poikaani. Aikamoista itkua oli osastopäivät siis senkin puolesta 🙁
Pidin vauvaa koko ajan vierihoidossa, iholla pelkkä vaippa päällä..tai korkeintaan löysässä kapalossa. Ihanaa oli vain pesiä hänen kanssaan, eikä ollut kiire mihinkään, eikä maailmassa ollut mitään muuta kuin me, siinä hetkessä 😎
Imetys alkoi siinä mielessä hyvin, että vauva osasi hyvin hamuilla tissiä. Nännipihani ja nännini oli vain sen verransuuri hänen suuhunsa, että hän tarvitsi apua joka kerta oikean imuotteen saamiseksi. Onneksi sain paljon apua kätilöiltä. Imuote ei useinkaan ollut ilmeisesti oikea, koska imetys SATTUI..eikä kovin vähääkään, vain AIVAN JÄR-JET-TÖ-MÄN PALJON !! 😯 Koko keho varpaista hiuksien tyveen asti oli sähköiskujen ja kivun kourissa, yritä siinä sitten nauttia imetyshetkistä vauvan kanssa.
Kätilöt kävivät auttamassa ja opastamassa yhtenään, koska en kivun kanssa pärjännyt. Itse opiskelin ohjevihoista oikean imuotteen tunnistamista, mutta oli se vaan niiiiin vaikeaa.
Vauvalta mitattiin kolme-neljä kertaa verensokeri tuona aikana, raskausdiabeteksen takia. Yhden kerran arvo oli vähän huono, muttei silloinkaan liian huono. Lisämaitoja EI tarvittu 🙂
Meillä oli ensimmäisenä päivänä kahden hengen huoneessa huonetoveri poikavauvansa kanssa, mutta he -onneksi- kotiutuivat samana päivänä. Tuokin aika (aamusta iltapäivään) tuntui tosi pitkältä 😕 Oma vauvani kun huusi kurkku suorana, koin sen jotenkin tosi ahdistavana että häiritsemme tuota toista perhettä ja heidän vauvansa unia.
Onneksi jäimmekin yöksi kaksin vauvani kanssa, koska hän sai jotain ihme huutokohtauksia monta kertaa yössä! Huusi karrella, eikä rauhoittunut millään. Imetys oli kamalaa ja kivuliasta. Vauva huusi ja oli tuli kuuma. Jouduin hälyttämään yökön paikalle, ja hän mittasikin kuumeen vauvalta. Vauvalla oli lämpö selvästi koholla, muttei liikaa. Hän auttoi imetyksen käyntiin, että vauva saa nestettä. Ja rauhoitteli minua siitä että vaikka vauva huutaa kovasti, kaikki on ihan kunnossa. Päästiin rauhoittumaan ja takaisin yrittämään nukkumista. Yövalo piti olla päällä koko ajan. Joka kerta kun yritin sammuttaa sitä, vauva alkoi huutamaan kuin hyeena 😯 ei kai tuon ikäinen voi pelätä pimeää??..juurihan hän tuli kohdusta! ..siellä ei taatusti ole valoa!!
Itse hikoilin aivan litimäräksi kaikki vaatteet päivät ja yöt.
Join älyttömiä määriä, ja verensokerit selvästi laski edelleen HYVIN herkästi. Kättärillä ei kuitenkaan ollut äideille tarjolla mitään ”huikopalaa”, vain pelkästään nuo aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Itse tarvitsin kuitenkin parin tunnin välein syötävää, tai verensokerit tippuivat ja taju meinasi lähteä. Kätilöt neuvoivat ottamaan edelliseltä aterialta ylimääräistä (esim.leipää) huoneeseen. No, eihän ne säily margariineineen, juustoineen ym. Joten puolison oli tuotava kotoa/kaupasta mulle evästä ja lisä juotavia. Hän toikin muovikassillisen hedelmiä, smoothieita, ym helposti syötävää + hyvin säilyvää 🙂
Meitä kävi katsomassa päivittäin ihmisiä, onneksi kaikki eivät kuitenkaan ”änkeneet” sairaalaan, vaan osa malttoi odottaa kotiin pääsyä 🙂 Kiva oli kuitenkin että sairaalassakin kävi vieraita, meni aika hieman nopeammin. Kaikkein eniten kuitenkin odotin vain puolisoani, ja poikaani visiitille..kaipasin heitä niiiiiin kovasti! Hetken oli taas helpompi olla kun he olivat siinä, niin ihana ja turvallinen olo.
Kotiin olisimme päässeet jo aiemmin, mutta joku rokotus (en nyt muista mikä sen nimi oli) piti antaa vauvalle tietyn ikäsenä. Sen takia olisimme sitten joutuneet tulla sairaalalle uudestaan takaisin. Joten päätimme että ollaan se yksi yö lisää, saadaan aamusta rokote ja sitten päästään kotiin eikä tarvitse miettiä takaisin tulemista sen puolesta 🙂
Ai että oli ihana tunne, kun vihdoin saimme luvan kotiutua. Lääkäritarkastuksessa kaikki oli mainiosti, rokotteet kunnossa. Kätilömme kirjoitti paperit kuntoon.
Meillä oli aivan mielettömän ihana kätilö loppuajan. Hän piti minulle yksityisluennonkin opiskelijansa kanssa imetyksestä, imetysasento ja imuotteesta demostraatiota ym. Aivan MIELETÖN ihminen!! Niin intohimolla tekee tuota työtään! 🙂
Kun puolisoni tuli hakemaan meitä kotiin, olin pakannus kaiken jo valmiiksi. Puimme vauvan yhdessä ja pakkasimme hänet kaukaloon. Kävimme koputtamassa kätiöiden kanslian ikkunaan, oma kätilömme tuli hyvästelemään ja halasi meitä molempia oikein olan takaa 😀 Toivotti Onnea ja jaksamista vauva-arkeen.
Autoon päästyämme minut kohtasi aivan mieletön haukeus, jopa surullisuus..tyhjeeden tunne. Sinne jäi masuni, kaipasin jopa masuvauvaani, raskautta.. Itkin takapenkillä ja katselin haikein mielin syksyistä maisemaa.
Puolisoni ajaessa ihmetteli mikä on. ”Kun mulla on ikävä mun masuvauvaa”
No siinähän se istuu kaukalossa sun vierellä!
”No niin, mut en tunne sitä enää mun mahassa”
Ootko nyt vähän hassu?
”Nyt sä et yhtään enää välitä musta kun mä oon vaan MINÄ, eikä vauvaa oo enää mun sisällä! Nyt sä välität vaan vauvasta etkä musta enää yhtään!”
Tietenkin mä välitän ja rakastan sua ihan yhtä paljon kun ennenkin! Ei se muutu siitä mikskään vaikka vauva onkin nyt ulkopuolella. Oot kyllä ihan hassu!
”No hyvä on sitte. Enkä oo HASSU! Varmaan hormoonit!”
Kyllä se siitä rauhottui, ja hetken päästä olikin taas hyvä mieli ja suuri odotus päästä Omaan Kotiin.
Päästä poikani luo. Koiriakin jo ikävä. Omaa kotia ja omia tavaroita, omaa sänkyä ja oman kodin tuoksua.
Outoa tuoda VAUVA sinne. Vaikka toisaalta niin Luonnollista, toisaalta niin Outoa. Ihanaa… vauvamme on vihdoin kotona!
Kun päästiin synnytyssalin puolelle, jopa niissä hirveissä supistuksissani vähän kauhistuin, NOIN kauhea määrä kaikkia laitteita, letkuja, hoitovälineitä, ruiskuja, mitä kaikkee.. ja VAUVAN SÄNKY 😯 Niin joo..sitähän varmaan tarvitaan kohta 😆 Kätilö oli hälyttänyt jo anestesialääkärin, jolla kesti hetki saapua. Supistukseni olivat Tens-laitteesta huolimatta jo niin kivuliaita, että koko kehoni vaan tärisi ja sätkin holtittomasti ja huusin ja itkin 🙁 todella sietämätön kipu! Supistuksia tuli tuolloin jo aivan yhtenään, väliä ei juurikaan enää ollut. Olin 7-8cm auki jo 🙂 Onneksi pian anestesialääkäri marssi sisään. Hän totesi supistuskipuni nähtyään, ettei voida odottaa supistusten välejä epiduraalin laittamiseksi, koska sellaisia ei näemmä ole, on vain jotenkin saatava homma hoidettua. Hän oli aivan mielettömän ammattitaitoinen ja potilaslähtöinen, kertoi ihan koko ajan mitä teki ja se rauhoitti minua ja hän sai hyvin epiduraalin laitettua.
Ai mikä autuus levisi koko kehooni! Ei pienintäkään kipua enää missään 😛 😛 😛 Paine vain tuntui, mutta kivut olivat tiessään.
Päätimme koittaa puolisoni kanssa -joka oli myös äärimmäisen uupunut- vähän levätä ja kerätä voimia edessä olevaan koitokseen. Itse taisin torkahtaa, tai ainakin kävin tajunnan rajamailla, ja hänkin torkahti varmaan vartiksi. Teki hyvää! Kohta kätilö tulikin taas tarkistamaan vauvan käyriä. Hänellä laski vähän väliä sykkeet vähän liian alas (alle 100) jopa silloin kun ei ollut supistus käynnissä. Kätilö arveli tämän johtuvan siitä että vauvalla olisi napanuora kaulan ympäri 😯 Pelästyin että vauva kuolee (mitä olin pelännyt siitä päivästä lähtien kun plussasin), mutta hän rauhoitteli minua että 80%:lla vauvoista on napanuora kaulan ympäri. Se on niin huokoista ja joustavaa, ettei aiheuta mitään vaaraa. Esikoisellani oli myös napanuori kaksi kertaa kaulan ympäri, ja hänellä se todellakin aiheutti vaaraa, ja hän syntyi sinisenä eikä heti hengittänyt. Siitäkin johtuen pelkäsin kovasti.
Vauvan syke ja supistus käyrää synnytyssalista vähän ennen syntymää
Kätilö kyseli supistaako, painaako, tuntuuko ponnistamisen tarvetta. Kyllä oli paineen tunne alhaalla, mikä voimistui kaiken aikaa. Hän tsekkasi tilanteen pariin kertaan. Ensin 9cm auki -> siirryin vuoteesta sängyn viereen (pidemmälle en seurantamonitorien piuhojen takia olisikaan päässyt) pystyasentoon, että painovoima tekisi tehtävänsä. Tämä auttoikin, ja aloin tuntea voimistuvaa painetta koko ajan enemmän ja enemmän 🙂 Minulla oli myös kova pissahätä, kätilö suositteli yrittää käydä vessassa, piuhoja irroiteltiin ja vessaan..mutta en saanut pissattua. Kova hätä, mutta se ei vaan tullut ulos 😮 Hän ehdotti katetrointia. Kauhistuin. Ei missään nimessä. Esikoisen synnytyksessä minut katetroitiin, koska en muuten kuulema ”koskaan enää pystyisi pissaamaan” 😯 ja se sattui ja kirveli ja poltti enemmän kuin suunnilleen koko synnytys! Aivan järkky kipu!! Joten ei ei ja ei!
Hetken päästä kun olin seisoskellut sängyn vieressä varmaan jo ainakin tunnin, pyöritellyt lantiota ja välillä nojaillut sänkyyn kun jalat ei enää meinanneet kantaa, pyörrytti ja päätä särki. Taas tsekatttin tilanne, ja sitten kätilö sanoi ”voit alkaa ponnistaa seuraavan supistuksen tullessa” Ääääk, enkä voi! 😯 Kauhistuin koko ajatuksesta. Taas kerran vanhat traumat pukkaa pintaan. Hän kuitenkin rauhallisesti kertoi mitä voisin tehdä, puhui asiasta kuin leivästä ja maidosta.. sai sen kuulostamaan siltä että mikäs siinä sitten. Ensimmäinen ponnistus.. huiii. Seuraavaan enemmän voimaa… ääh, hirvee paine! Hän kannusti koko ajan ja neuvoi mitä tehdä. Koitimme välillä kyljelläänkin. Ei ollut sen luontevampi. Selälleen ja reisistä kiinni ja taas supistuksella. Se hengitys siinä oli tosi vaikeaa! Oli siis se ponnistaminen ja sen aiheuttama kipukin 😆 mutta se hengitys juttu oli musta henkisesti jotenkin haastavin 😯
Voimat alkoivat loppua, mutta kätilö kertoi jo näkevänsä vauvan pään ja sanoi että ”tällä on tukkaa” 😎 Siitä sain voimaa ja yritettiin vaan uudelleen. Puoliso kannusti koko ajan vieressä ja onneksi, koska itsellä meinasi usko loppua. En selviä tästä, en saa vauvaani pihalle sieltä! Taas KOVA ponnistus, kaikki voimat peliin! Ääh, hirveeeeetä!! ”Pää tulee tulee, puolivälissä, vielä vähän” Ei, ei riittänyt voimat eikä happi. ”Seuraavalla, tulee tulee piiiiitkä ponnistus”.
Ponnistin kaikin voimin ja äääääääääää, repeeen! Hirvee pakokauhu, alan rimpuilla ja haukkoa henkeä, huudan kurkku suorana. Vauvan pää on jo puoliksi ulkoa, mutta kipu on jotain niiiiin järkyttävää että luulen olevani jo puoliksi kuollut, happi loppuu, aivan karsea paniikki!! Huudan ja rimpuilen. Puoliso yrittää täysillä saada mua rauhoitettua. Kätilö taistelee pitäen vauvan päästä, ja rauhoitellen mua. Yritin jotenkin siinä paniikissa jarruttaa sitä tyyliin takaisin sisään 😯 siinä oli joku niin HIRVEÄ kipukohta, että ei vaan järki eikä mikään toiminut, joku alkukantainen tila tuli päälle. Puoliso sanoi jälkikäteen, että mulla oli mennyt huuletkin ihan sinisiksi siinä. Siltä se tuntuikin, kuristun, kuolen, en saa happea ollenkaan..kuin joku olisi kuristanut kaulalta kaikin voimin 😯 Seuraavalle supistukselle kätilö oli saanut sen verran rauhoitettua, ja palautettua mut samaan maailmaan takaisin, että keräsin kaikki voimani ja keskityin, pelotti että kuolen siihen kipuun, mutta jotenkin kuitenkin pystyin ajattelemaan että kun saan vauvan ulos, se helpottaa. Niinpä ponnistin vielä kerran TÄYSIÄ ”pää on syntynyt” Jeeee!! Ja koko loppu keho vain holahti sieltä kun pikkasen ponnistin. Vauva nostettiin ikäänkuin väärinperin, pylly ja haarat levällään meistä katsottuna.Puoliso sanoi hiljaa ”se on tyttö” samaan aikaan kun itse henkäisin ”tyttö” <3 <3 <3 Onneksi olkoon, TYTTÖ tuli! Aah TYTTÖ, meille! Siis meillekö tuli TYTTÖ?!? 😎 Kun näin vain vilauksia vauvasta, hän vaikutti heti niin tutulta, niin luontevalta.. siinä meidän tyttö! <3
Vauvalta pujotettiin napanuora kaulan ympäriltä. Puoliso sai leikata napanuoran 🙂 Sitten vauva laitettiin reisieni päälle.
Siinä sinä olet, minun tyttöni <3 Meidän rakas tyttäremme <3 Niin kauan kaivattu, niin kauan odotettu, siinä sinä Vihdoin olet, täällä meidän luonamme <3
Hänet laitettiin paitani sisään. Hän sai olla rinnallani ihanan pitkään. Hän pääsi pian koittamaan ensi kertaa tissiä, miltä oman äidin maito maistuu.
Hienosti osasi hamuta rintaa. Ensimmäinen ateria onnistui hienosti.
Häntä alettiin pestä. Puolisoni sai pestä hänet kätilön ohjeistaessa vieressä. Hänelle annettiin K-vitamiini piikki, mitattiin lämpö, otettiin verensokeri.
Minun piti sillä välin käydä suihkussa, ja yrittää pissata. Ei onnistunut. Yritin kaikissa eri asennoissa, suihkussa, pöntöllä, suihkutuolissa, seisoviltaan, kyykyssä. Ei Onnistu. Suihku kiinni, avaan oven ja sanon kätilölle ”haittaako ettei onnistu”. Hän tulee suihkutilaan ja kertoo että olisi nyt onnistuttava tai pitää katetroida. 😯 äääk! Siis yritän vielä. Lotrasin vaikka kuinka kauan, yritän ja yritän. Lamaannus. Ei vaan ON-NIS-TU 🙁 Kuivasin ja ulos suihkusta. Kätilö kertoo että on pakko katetroida. SElitän paniikissa traumani. Hän selittää ihmessään tästä, ettei katetroinnin pitäisi tuntua lainkaan. Uskallan lopulta yrittää ja hän tekee sen. Ei satu, ei tunnu miltään 😯 🙂 Pissaa tulee yli puoli litraa ja mikä helpotus 🙂 Saadaan aamiaista, puolisoni saa hakea meille. Hän hakee minulle, itselleen ei kuulema maistu. Syön ja saan ihanaa kuumaa kahviakin 🙂
Meidät siirretään osastolle. Olisimme saaneet perhehuoneenkin, mutta kotona on 13vuotias esikoinen ja 3 koiraa. Puoliso saattaa meidät osastolle ja haikein, mutta väsynein mielin lähtee kotia kohti. Tästä se alkaa, meidän yhteinen matka vauvaperheenä, tutustuen tähän ihanaan pieneen ihmisentaimeen <3
Mitä tuo 7kuukautiseni sitten jo osaa:
