Entero saapui TAAS

Voi että! Miten voi ollakin näin mahtava tuuri taas 🙁 Tytölle tuli TAAS enterorokko 🙁  Edellisestä onkin peräti 2kuukautta :O
Alkoi viime to-pe yönä (nyt siis ti), yhtäkkiä oli kovassa kuumeessa. Ei mitään ennakko-oireita. Sitten päivällä huomasin että pientä näppylää jaloissa. Iltapäivällä alkoi tulla pari näppylää käsiinkin. Sitten kun hampaiden takia katselin fikkarilla hänen suuhun, tulin vahingossa huomanneeksi että jestas minkä näköinen NIELU hänellä on :O Aivan täynnä suun takaosasta asti tumman punaista pilkkua! Ihan kammottavan näköinen!!
Siinä sit googlattiin ja vähän pelkäsin oisko tuhkarokko. Mut lopulta päädyttiin enteroon.

Tämmöisenä alkoi

Sit seuraavana päivänä, joka oli launtaina päädyttiin et pakko mennä lekuriin. Edellinen yö oli ollu ihan HORRORIA, vaik otettiin tyttö viereen. Ei juma ei tullu mitään kenenkään nukkumisesta! Varmaan sillä oli niin paljon kipuja, tai kutinaa/kirvelyä?
Lääkärin metsästys osoittautuikin toooosi helpoksi la päivänä. Mutta Pikkujättiin onneksi vielä päästiin, tosin Korsosta piti matkata Tapiolaan asti.
Onneksi mentiin lääkäriin -> saatiin hyvät lääkkeet + kutinaan Ataraxia 🙂
Seuraavaa yötä pelkäsimme, mutta onneksi lääkkeet auttoivat ja 4x vaan heräsi ja rauhottui helposti 🙂

Joka päivä on näppylät/rakkulat menneet vain hurjemmaksi ja hurjemmaksi. Aina kun luulen ettei voi enää pahentua, niin kyllä voi! :O Jalat ovat hurjimmassa kunnossa. Lisäksi niitä on käsissä, käsivarsissa, huulissa, suussa, kielessä..muutamia keskivartalossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuumetta ei ole enää sen ekan vuorokauden jälkeen ollut., lämpöä 37.5 hujakoilla. Tyttö on tähän mennessä suhtautunut ihan hyvin.. ollut suht pirteä ja reipas rokon vaikeusasteeseen nähden!
Tämä on paljon paljon rajumpi kuin ekalla kerralla!

Voikohan tämä sama rokko tulla vielä KOLMANNENKIN kerran ?

Kävelyä ja sairastelua

Tasan 10kk päivänä tyttö alkoi KÄVELEMÄÄN (!)  😀  Siis ihan kunnolla. Ihanaa katseltavaa kun pieni ihminen tepastelee horjuen, ja onnistumisesta on niin suuri riemu  😀  

Meillä sairastettiin ekaa kertaa ihan kunnolla  😐 
Ensin oli korvien kaivelua, repimistä, haromista n.viikon verran ja pari vikaa päivää yltyvänä. Lisäksi lämpöä. Käytiin Terveystalossa, jossa lääkäri totesi korvatulehduksen -> Antibiootti Amorion. Kysyin onko varmasti välttämätön, koska haluaisin välttää kaikki ylimääräiset ab-kuurit viimeiseen asti. Mutta on kuulemma. Lasku ja ulos. Ei mitään jälkitarkastuksia tai muitakaan ohjeistuksia  🙄

5pv oli jo ab-kuuria takana, eikä pätkääkään parannusta. Hirveä nuha ja tukkoisuus tullut, sekä viimeisimpänä kova yskä -> uudelleen lääkäriin, tällä kertaa viisastuneen Pikkujättiin nenä-,korva-,kurkkulääkärille. Suureksi yllätykseksemme korvat täysin TERVEET  😯  vaikka tyttö repii ja raastaa niitä ja itkeskelee. No hyvähän se on!  🙂  Saatiin oireiden hoitoon nenäsumutetta, suolatippoja sekä Panadolin oraaliliuoksen korvikkeeksi (pitää antaa jo niin isoja määriä, että masulle huonoksi) Pamol f:ää. Ohjeet seurailla 3-4pv. 

Eipä helpota. 4pv kulunut, illalla nousee kaiken muun lisäksi vielä kuume. Aamusta taas Pikkujättiin. Tuloksena tuore nielutulehdus, joka siis virus. UUSI virus edellisen perään, josta pieni ei ole ehtinyt vielä edes toipua  🙁  Tämä lastenlääkäri selitti että tod.näk. tytöllä ei ole ollut edes sitä korvatulehdusta alunperin. Koska siitä dg:sta 5:n päivän kuluttua kun kävimme tuolla spesialistilla, ei mitään viitteitä märkäiseen korvatulehdukseen (edes paranemisvaiheessa olevaan) näkynyt  😯  että ensimmäinen lääkäri (Terveystalo) ei ole osannut erottaa normaalia flunssasta johtuvaa tärykalvon punoitusta korvatulehduksesta. Sanoi että se toki välillä lapsilla haastavaa, mutta ammattitaitoisen lääkärin PITÄISI pystyä se erottamaan. Jep, mahtavaa! Eli turha ab-kuuri meni sitten ab-vastaisen 10-kuiselle  😈  Onneksi ystävä vinkkasi edes että kannattaa ab.n kanssa vetää Precosaa oman maitohappobakteerin lisäksi. Se vähän edes tasoittaa suolistoflooraa. 

Kaiken kaikkiaan sairastettiin kolme (3!!) viikkoa! Vieläkään ei ole ohi täysin. Nenä vuotaa ja on lämpöä. Neiti tekee neljää hammasta samaan aikaan ylös tän kaiken lisäksi! Yksi tullut jo läpi, 3 siinä hilkulla. Yöt on toooosi vaikeita välillä, toisinaan onni (vai Armo) potkaisee meitä vanhempia ja yö voi mennä hyvinkin. Viime yö oli taas niin kaRRRmea että tänään kaikki näyttänyt jotenkin niin synkältä tän väsymyksen läpi. Heräili varmaan 20krt, enkä edes liioittele! Pahimmillaan ravasin 5min välein. Välillä istuin hänen pinniksen vieressä yli tunnin ja lopulta kun nukahti ja onnistuin hipsimään omaan sänkyyn -> 5min ja taas kuului ”byääää”  🙄  Ääh! Voisko tää kaikki please NORMALISOITUA?! Ihan perus arkea? En pyydä ruusunpunaista unelmaa enkä mitään superihanaa elämää.. pelkästään normaalia, tasaista arkea, että voidaan ulkoilla, käydä puistoissa, kerhoissa, muskarissa, kylässä. Syödä, juoda, nukkua. Että mun vauva ois taas oma ihana itsensä, oma persoonallinen E, eikä kiukkuinen ampiainen joka vaan roikkuu lahkeessa ja huutaa, haluaa syliin, ei haluakaan olla sylissä, mutta ei halua olla poiskaan sylistä.. Tiedän, hänellä on kurja olla. Mutta niin on välillä äidilläkin  😳