Entero saapui TAAS

Voi että! Miten voi ollakin näin mahtava tuuri taas 🙁 Tytölle tuli TAAS enterorokko 🙁  Edellisestä onkin peräti 2kuukautta :O
Alkoi viime to-pe yönä (nyt siis ti), yhtäkkiä oli kovassa kuumeessa. Ei mitään ennakko-oireita. Sitten päivällä huomasin että pientä näppylää jaloissa. Iltapäivällä alkoi tulla pari näppylää käsiinkin. Sitten kun hampaiden takia katselin fikkarilla hänen suuhun, tulin vahingossa huomanneeksi että jestas minkä näköinen NIELU hänellä on :O Aivan täynnä suun takaosasta asti tumman punaista pilkkua! Ihan kammottavan näköinen!!
Siinä sit googlattiin ja vähän pelkäsin oisko tuhkarokko. Mut lopulta päädyttiin enteroon.

Tämmöisenä alkoi

Sit seuraavana päivänä, joka oli launtaina päädyttiin et pakko mennä lekuriin. Edellinen yö oli ollu ihan HORRORIA, vaik otettiin tyttö viereen. Ei juma ei tullu mitään kenenkään nukkumisesta! Varmaan sillä oli niin paljon kipuja, tai kutinaa/kirvelyä?
Lääkärin metsästys osoittautuikin toooosi helpoksi la päivänä. Mutta Pikkujättiin onneksi vielä päästiin, tosin Korsosta piti matkata Tapiolaan asti.
Onneksi mentiin lääkäriin -> saatiin hyvät lääkkeet + kutinaan Ataraxia 🙂
Seuraavaa yötä pelkäsimme, mutta onneksi lääkkeet auttoivat ja 4x vaan heräsi ja rauhottui helposti 🙂

Joka päivä on näppylät/rakkulat menneet vain hurjemmaksi ja hurjemmaksi. Aina kun luulen ettei voi enää pahentua, niin kyllä voi! :O Jalat ovat hurjimmassa kunnossa. Lisäksi niitä on käsissä, käsivarsissa, huulissa, suussa, kielessä..muutamia keskivartalossa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuumetta ei ole enää sen ekan vuorokauden jälkeen ollut., lämpöä 37.5 hujakoilla. Tyttö on tähän mennessä suhtautunut ihan hyvin.. ollut suht pirteä ja reipas rokon vaikeusasteeseen nähden!
Tämä on paljon paljon rajumpi kuin ekalla kerralla!

Voikohan tämä sama rokko tulla vielä KOLMANNENKIN kerran ?

Korvien putkitus ja uusi infektio

Korvien putkitus oli sovittu tiistai aamupäivään. Puolison piti ottaa lomapäivä töistä. Rahat piti lainata, koska vakuutusyhtiömme OP-pohjola ei anna maksusitoumuksia muihin kuin heidän omaan OP-sairaalaan :O Aikamoista painostusta! Kyllähän nyt ihmiset haluavat pysyä siellä, missä oma hoitava lääkäri on! Eli 1260€ pitäisi ihmisillä olla, tosta noin vaan takataskussa :O  Kyllähän se takaisin saa vakuutuksesta, mutta sama se.. ei meillä OLE tuollaisia summia tässä kodinhoidontuen aikana heittää tiskiin!! Onneksi oli läheinen jolta lainata.
Putkitus meni hyvin. Nukutus jännitti meitä vanhempia ihan kauheasti, ja kyllähän siinä itku tuli. On se hurjaa jättää oma pieni siihen nukutettuna makamaan.. pelkää kai ettei hän koskaan enää herää. Vai pelkääkö sitä siksi, kun hän näyttää siinä.. vainajalta 🙁 en tiedä.  10minuutin päästä hän oli kuitenkin takaisin sylissämme, ja sekaisin kun seinäkello. Hurjaa se oli. Hän itki ja karjui, koska oli niin sekaisin. Mutta siitä selvittiin.

Kotona illalla hän oli todella-todella itkuinen ja kiukkuinen. Valitti korvia koko ajan.

Aamulla kun heräsi oli jo lämpöä. Päivän mittaan se alkoi vaan nousta. Ensin 38:n, sitten 38,5 ja lopulta iltapäivällä jo 39 🙁

Yritin tavoittaa leikannutta lääkäriä monesti ja jätin hänelle soittopyyntöjä. Onko putkituksesta johtuvaa, vai taas jokin UUSI infektio.

Häneen ei saanut yhteyttä ollenkaan sen päivän aikana. mutta seuraavana aamuna soitti. Oli sitä mieltä, ettei erittäin todennäköisesti johdu putkituksesta, vaan jokin uusi infektio 🙁 Todennäköistä on, että tytöllä ollut jokin pöpö ”kytemässä” ja maskinukutus esim. ”työntänyt” pöpöjä syvemmälle..

Käytiin vielä samana päivänä lääkärissä, samalla korvalääkäri teki putkituksen jälkitarkastuksen. Korvat täysin puhtaat, kuivat.. ei mitään niissä. Nielu ainoastaan punainen, ei muita löydöksiä. Labrat otettiin minun pyynnöstäni, koska jotenkin pelkäsin jotain enteron aiheuttamaa jälkitautia, kuten keuhkokuumetta tms. CRP oli 7, mutta leukkarit hiukka koholla. Lääkäri kuitenkin sitä mieltä että virus-infektiossa se normaalia. Eli siis VIRUS. Taas jostain bongattu uusi hiton infektio! arghhh!!

Kuume sit huiteli 39-40 akselilla muutaman päivän. Eilen oli enää lämpöä vähän alle 38.

Koskahan tuo tyttö olisi TERVE?? Siis normaali, terve lapsi jonka kanssa voi mennä esim.kylään?? Sitä päivää odotellessa.

 

Tähän mennessä (tää koko TÄMÄN kertainen sairasteluputki, alk 13.11 – ) rahaa palanut lääkkeisiin ja lääkäreihin 927,95€ + putkitus 1260€ :O

Infektioputki taas

Hurraa, me ollaan sairastettu yhteensä 1 KUUKAUSI 3 PÄIVÄÄ, siis putkeen !! 🙁

En edes muista millaista on olla Terveen lapsen kanssa. Mitä voi Normaalisti tehdä, minne mennä.. Neljän seinän sisällä vaan ollaan oltu, ja jos vähän parempi vointinen päivä ollut, niin ollaan vähän ulkoiltu, tai käyty kaupassa, tai korkeintaan mummilla (mun äidillä). Siinäpä se. Kaikki kerhot, muskarit, joulujuhlat ja -konsertit jääneet väliin 🙁

Ensin oli paha flunssa, eli räkis. Sitten tuli korvatulehdus. Koska tytöllä ei suolioireiden takia antibioottia suositella, päädyttiin CRP:n ja verenkuvan tsekkauksen jälkeen siihen että seurataan 2-3pv -> jos ei helpota, uudelleen yhteys lääkäriin. No, ei helpottanut. Korvalääkärille -> paha korvatulehdus molemmissa korvissa 🙁 Ei auttanut kuin aloittaa ab-kuuri (Kefexin)

kuumeessa

No joo, se kuuri syötiin ja vasta kun se oli loppunut, alkoi oireilu vähän helpottaa. Ei loppunut kokonaan kuitenkaan ja korvien hakkaaminen, repiminen ja painelu jatkui + muu kiukkuisuus ja huonovointisuus. Lääkäriin -> toisessa korvassa taas/edelleen korvatulehdus :O 🙁 -> ab-kuuri oli pakko ottaa, kun ei se tulehdus kerta lähde sieltä millään (Zithromax)

Käytiin korvalääkärissä taas Pikkujätissä, koska tyttö jatkuvasti repii, haroo ja hakkaa korviaan + lämpöilee. Yllätys oli suuri, kun korvat olikin puhtaat. Korvalääkärin kanssa yhdessä päädyttiin kuitenkin siihen, että putkitetaan korvat, koska sitten voisimme välttää jatkossa korvatulehduskierteet + antibiootit. Putkituttuun korvaan jos sattuisi tulemaan korvatulehdus, sitä voi pitkään hoitaa ab-tipoilla suoraan korvaan, eikä tarvitse suolta kiusata antibiooteilla. Varasimme jo ajan korvien putkitukseen 🙂

Siitä kun selvittiin, tulikin uusi kuume seuraavana päivänä :O -> Lääkäriin, oltiin varmoja että on taas korvatulehdus, koska paukuttelee ja repii korvia yhtenään. No yllätys oli todella suuri, kun korvat täysin puhtaat! Mutta, nielussa näkyi pari rakkulan näköistä muodostumaa, ja lääkäri oli varma että jokin rokko. Otettiin vielä labrat varmistukseksi, ettei mitään muuta ja labrat oli ok. Lääkäri sanoi että joko vauvarokko tai enterorokko :O Apua!

Pari päivän päästä varmistui, että entero se on! 🙁 Sinne meni itsenäisyyspäivän juhla suunnitelmat 🙁

 

Enterorokossa oli siis kova kuume 2-3pv ja sitten alkoi ilmestyä näppylää raajoihin. Jalkapohjiin, sääriin ja reisiin sekä käsiin. Myöhemmin näppylät muuttuivat varpaissa rakkuloiksi.

Tähän mennessä mennyt sairasteluun lääkärikäynteinä ja lääkkeisiin rahaa 761,50€ !!! Että onneksi on vakuutus!!

 

 

Kun taapero sairastaa

Meillä ollaan kipeenä 🙁 Siis tyttö on. Alkoi toissa yönä, ilman minkäännäköstä oireen poikastakaan illalla :O Yöllä sit ITKETTIIN ja paljon! Luulimme ekasta ”itkukohtauksesta” että hänellä on kauhukohtaus, kun ei vaan rauhoittunut edes sylissä sitten millään.

Toooosi räkänen ollut ja kuumetta. Tänään lääkkeestä huolimatta ollut 38astetta 🙁 Unilta (sekä päivä että yö) heräilee paljon, koska räkää röörit niin täynnä, ettei saa henkeä. Kaikki vippas konsit on yritetty.

  • Sipuli pilkottuna harsoon ja kiinni sängynpäätyyn
  • Tiikeribalsamia harsoon ja kiinni sängynpäätyyn
  • ennen unille menoa huoneeseen sängyn lähelle ämpärillinen KUUMAA vettä
  • Baby mist:llä auki sieraimia -> yöksi Otrivinia (lääkärin määräämää) 
  • Panadolia (suppona, meillä ei tytön masu kestä nestemäisenä) 

Lisäksi juuri ennen nukkumaan menoa käytiin höyryhengittelemässä  piiitkässä kuumassa suihkussa pimun kanssa. 

Niin ja tietenkin sängynpääty kohotettuna, mutta meillä on AINA tytön refluksin takia. Siksi en edes muista mainita asiaa 🙂